Vertailussa kaksi hedelmähappokuorintaa: Madara AHA kuorintanaamio ja Supermood Youth Glo Luxury Peel
Seuraava teksti on lainaus Me Naiset -lehden verkkosivuilta: AHA-hapot eli alfahydroksihapot ovat lähtöisin luonnosta, ja niistä
puhutaan myös hedelmähappoina. Niitä esiintyykin erityisesti hedelmissä
ja kasveissa, mutta myös ihmiskehossa. Kosmetiikkatuotteissa käytetään
yleensä omena-, sitruuna-, manteli-, maito- ja glykolihappoja. Alfahydroksihapot
sopivat kaikille ihotyypeille ja tuovat pientä ekstraa
peruskuorintavoiteeseen. AHA-hapot tepsivät etenkin väsyneeseen ihoon,
jossa on jo pieniä juonteita. Ne sopivat myös epäpuhtauksiin tai
pigmenttimuutoksiin, mutta herkälle tai kuivalle iholle ne voivat olla
liian voimakkaita. AHA-hapot ovat
tehokkaita ihon uudistajia. Ne kuorivat ihoa ja ikään kuin sulattavat
kuolleen ihosolukon ihon pinnalta. Näin ihon sävy paranee ja kirkastuu.
AHA-happojen tiedetään myös parantavan kollageenin muodostumista, mikä
pitää ihon kimmoisana. Tästä syystä AHA-happoja on usein juuri
anti-age-tuotteissa.
Hedelmähappokuorintoja ei taida ihan sekatavarakaupan kosmetiikkahyllystä löytyä, mutta hyvin varusteltujen tavaratalojen kosmetiikkaosastolta löytynee jo muutamakin vaihtoehto. Paljon hyvää palautetta olen lukenut Madaran kuorintanaamiosta, mikä löytyi Sokokselta. Toinen positiivisia adjektiiveja pursuava AHA-kuorinta on Anne Kukkohovin ja Katja Kokon yhteistyössä kehittelemä Supermood Youth Glo -sarjan Luxury Peel, mikä sekin löytyi Sokokselta. Näistä molemmista löytyy bloggauksia ja arviointeja yllin kyllin, joten lisätäänpä tästä yksi vertailu jonon jatkoksi.
Noista kahdesta ensimmäinen hankintani oli Supermoodin Luxury Peel, josta satuin lukemaan kiinnostavan artikkelin. Olenhan innokas kasvojen "kuorija" ja tykkään kovasti Mary Kayn rakeellisesta kuorinnasta. Se on minulta kuitenkin nyt loppunut. En myöskään halunnut titrailla maitohaposta edelliskertaa hellävaraisempaa seosta, vaan ajattelin kokeilla jotain uutta. Siksi hedelmähappokuorinnasta kertova artikkeli vei minut seuraavalla kaupunkireissulla kauppaan, josta lähdin puteli mukanani.
Netistä löytyy monen monta tekstiä, joissa mainitaan Supermoodin olevan Anne Kukkohovin sarja. Minua jäi kiusaamaan, että miten niin Anne Kukkohovin... Siis omistaako hän merkin vai onko hän kehitellyt tuotteet vai mitä? Vastauksia löysin kosmetologi Katja Kokon blogista, missä hän kertoo yhteistyöstään Anne Kukkohovin kanssa Youth Glo -sarjan kehittelyssä. Supermood-sarja on suomalaiseen luonnonkosmetiikkaan perustuva holistinen, eli kokonaisvaltainen, kokonaisuus huomioiva, kauneudenhoitosarja. Lähtökohtana on asiakkaan tarpeet, ei perinteinen ihotyyppijaottelu. Kuulostaa hyvälle! Youth Glo on Supermoodin tehokkain linja ja siitä löytyy kuorinnan lisäksi babyface mask kiinteyttävä naamio.
Luxury Peel -paketin kyljessä lukee, että kuorinta on sensaatiomaisen tehokas. Se vilkastuttaa ihosolujen uusiutumista hedelmähappojen ansiosta , jolloin uusi ja heleä iho tulee välittömästi näkyviin. Herkälle iholle käytettäessä ensimmäisellä kerralla naamiota suositellaan pidettäväksi vain 60 sekuntia, muille 5-10 minuuttia. Punoituksesta käytön jälkeen varoitellaan, mutta sen luvataan häviävän pian.
Minulla ei ole herkkä iho ja muutenkin suhtauduin aika rohkeasti tähän kuorintaan. Eihän mikään kaupasta saatava tuote voi tehdä samaa, kuin taannoinen tee-se-itse-maitohappokuorinta. Niinpä levitin sen ensimmäistä kertaa saunomisen jälkeen. Reaktio oli aika raju...
Annoin voiteen vaikuttaa noin viisi minuuttia ja lopputuloksena otsa ja posket hehkuivat kuin olisin grillistä tullut. Kasvoja ei kuitenkaan koskenut lainkaan! Tunne oli muutenkin erilainen, kuin maitohapon jäljiltä, ja hetkeäkään en ajatellut, että tätä kestäisi kovin pitkään tai että myöhemmin alkaisi joku yllättävä tuska. Levittelin iholleni Dermoshopin Hydrogeeliä ja muutaman tunnin kuluttua punoitus oli hävinnyt kokonaan. Iho tuntui todella sileälle ja pehmeälle!
Viikkoa myöhemmin toistin tismalleen saman, mutta kävin tarkastelemassa naamaani peilistä minuutin, parin välein. Kymmenen minuutin jälkeen huuhtelin voiteen pois, eivätkä kasvot punoittaneet käytännössä lainkaan ☺Iho tottui tähän siis kertaheitolla.
Tämän jälkeen hankin Madaran kuorinnan, koska halusin kokeilla myös toista samanlaista (mikä järki siinäkin nyt oikeastaan on). Voiteen koostumus on hyvin samantyypinen, kuin Supermoodin ja eroa käytössä en huomannut. Tässä vaiheessa en enää edes kyttäillyt peiliä, vaan annoin kuorinnan olla naamassa vartin. Huuhtelun jälkeen iho oli kirkas ja puhdas, eikä punoitusta ollut ollenkaan.
Olen käyttänyt kuorintoja kuukauden aikana viisi kertaa ja sen useammin niitä ei ole tarve käyttää. Muita kuorintoja käytössäni ei ole tällä hetkellä. Ihoni on mielestäni selkeästi puhtaampi ja kirkkaampi koko ajan verrattuna aikaan ENNEN näiden käyttöä. Minähän olen tuskaillut tunkkaisen ihoni kanssa jo pitkään ja mikään ei ole tuntunut puhdistavan sitä tarpeeksi. Mitään merkittävää eroa en näiden välillä ole huomannut; molemmat ovat tehokkaita ja lopputulos on miellyttänyt joka kerta. Jos kuitenkin pitäisi toinen sijoittaa ykköseksi, niin se on Supermoodin Luxury Peel. Perustelut ovat vähän heikot, mutta ensimmäinen käyttökokemus oli niin päräyttävän vaikuttava, että siksi ykkössija menee sille.
Hedelmähappokuorintoja ei taida ihan sekatavarakaupan kosmetiikkahyllystä löytyä, mutta hyvin varusteltujen tavaratalojen kosmetiikkaosastolta löytynee jo muutamakin vaihtoehto. Paljon hyvää palautetta olen lukenut Madaran kuorintanaamiosta, mikä löytyi Sokokselta. Toinen positiivisia adjektiiveja pursuava AHA-kuorinta on Anne Kukkohovin ja Katja Kokon yhteistyössä kehittelemä Supermood Youth Glo -sarjan Luxury Peel, mikä sekin löytyi Sokokselta. Näistä molemmista löytyy bloggauksia ja arviointeja yllin kyllin, joten lisätäänpä tästä yksi vertailu jonon jatkoksi.
Madara kirkastava AHA kuorintanaamio ja Supermood Youth Glo Luxury Peel |
Supermood Youth Glo AHA hedelmähappokuorinta |
Luxury Peel -paketin kyljessä lukee, että kuorinta on sensaatiomaisen tehokas. Se vilkastuttaa ihosolujen uusiutumista hedelmähappojen ansiosta , jolloin uusi ja heleä iho tulee välittömästi näkyviin. Herkälle iholle käytettäessä ensimmäisellä kerralla naamiota suositellaan pidettäväksi vain 60 sekuntia, muille 5-10 minuuttia. Punoituksesta käytön jälkeen varoitellaan, mutta sen luvataan häviävän pian.
Minulla ei ole herkkä iho ja muutenkin suhtauduin aika rohkeasti tähän kuorintaan. Eihän mikään kaupasta saatava tuote voi tehdä samaa, kuin taannoinen tee-se-itse-maitohappokuorinta. Niinpä levitin sen ensimmäistä kertaa saunomisen jälkeen. Reaktio oli aika raju...
Annoin voiteen vaikuttaa noin viisi minuuttia ja lopputuloksena otsa ja posket hehkuivat kuin olisin grillistä tullut. Kasvoja ei kuitenkaan koskenut lainkaan! Tunne oli muutenkin erilainen, kuin maitohapon jäljiltä, ja hetkeäkään en ajatellut, että tätä kestäisi kovin pitkään tai että myöhemmin alkaisi joku yllättävä tuska. Levittelin iholleni Dermoshopin Hydrogeeliä ja muutaman tunnin kuluttua punoitus oli hävinnyt kokonaan. Iho tuntui todella sileälle ja pehmeälle!
Viikkoa myöhemmin toistin tismalleen saman, mutta kävin tarkastelemassa naamaani peilistä minuutin, parin välein. Kymmenen minuutin jälkeen huuhtelin voiteen pois, eivätkä kasvot punoittaneet käytännössä lainkaan ☺Iho tottui tähän siis kertaheitolla.
Tämän jälkeen hankin Madaran kuorinnan, koska halusin kokeilla myös toista samanlaista (mikä järki siinäkin nyt oikeastaan on). Voiteen koostumus on hyvin samantyypinen, kuin Supermoodin ja eroa käytössä en huomannut. Tässä vaiheessa en enää edes kyttäillyt peiliä, vaan annoin kuorinnan olla naamassa vartin. Huuhtelun jälkeen iho oli kirkas ja puhdas, eikä punoitusta ollut ollenkaan.
Madara kirkastava AHA kuorintanaamio |
Kommentit
Lähetä kommentti