Biozell Ink Color Mask suoraväri

Jälleen on hiusten värjäämisurakan aika ja tällä kertaa kokeilin jotain uutta, nimittäin Biozellin Color Mask INK suoraväriä.
Biozell Color Mask INK suoraväri
Seuraava teksti on lainattu osittain Norlas Oy:n verkkosivuilta ja osin Biozell Professional facebook sivuilta: Biozell on suomalainen yritys, joka on perustettu vuonna 1942 nimellä Biozell-Ståhle. Seuraavana vuonna nimeksi tuli Norlas Oy. Biozell’a alettiin käyttää tuotenimenä. Perustajan Per Erik Ståhlen perheessä uskottiin luontaislääketieteeseen ja niinpä myös yrityksen tuotteet olivat luonnonmukaisia. Biozell-tuotteet on tehty puhtaista, laadukkaista raaka-aineista erityisesti pohjoismaisille hiuksille sopiviksi. Tuotteissa on paljon hoitavia raaka-aineita ja toisaalta turhia silikoneja sekä säilöntä- ja väriaineita on karsittu pois, jotta tuotteet olisivat mahdollisimman miellyttäviä ja turvallisia käyttää. Osa tuotteista on hajusteettomia ja osassa on hypotuoksu, joka sopii usein myös allergikoille ja tuoksuyliherkille.

Koska olen edelleen aivan umpi-innostunut sinisestä hiusväristä ja haluan saada sen entistä kirkkaammaksi, päätin kokeilla jotain uutta. INK osui kohdalle Lahden Kärkkäisellä ja sieltä lähti purkki mukaani värisävyä nimeltä Laguna Blue.

Biozell INK, Lagune Blue

Ensi piti tietysti taas tehdä ärsyttävä ja jotensakin raskas tyvikasvun vaalennusurakka. Valitsin tällä kertaa Schwarzkopfin Blonde L1++ vaalennuksen, jonka luvattiin vaalentavan jopa yhdeksän astetta..
Schwarzkopf Blonde L1++ vaalennusaine

Tässä pari kuvaa lähtötilanteesta. Aika karmea! Ja likainen tukka vielä lisää hirvittävyyttä.



En tiedä kuinka monta astetta hiukseni vaalenivat, mutta kauniin keltaista tuli!  En ryhtynyt enää uuteen vaalennukseen, koska Olaplex loppui ja päälle oli kuitenkin tarkoitus laittaa tummaa sinistä.



































INK purkin kannessa olevan suojan alla kerrottiin värin ainesosat, sekä lyhyesti millaisesta väristä on kyse.

Ja kannen alta löytyi pieni taiteltu paperi, jossa oli käyttöohjeet, sekä suojahanskat.

Ohjeissa ei ollut paljon lapsille kertomista.. Oleellisinta oli ehkä se, että väri on tarkoitettu laitettavaksi välittömästi vaalennuksen jälkeen, tai muussa tapauksessa hiukset olisi hyvä pestä syväpuhdistavalla shampoolla ennen värjäystä. Vaikutusajaksi suositeltiin 15-30 minuuttia. Varoituksen sanoja luki voimakkaasta värjäämisestä, eli ympäristö ja kädet kannattaa suojata hyvin.
INK suoraväri käyttöohjeet
Biozell INK suoraväri

Näyttää, tuntuu ja haisee, kuin sormiväri
Purkista paljastuva väri osoittautui hyvin sormivärien tyyppiseksi kaikin puolin. Tuotteessa mainitaan, että se on hajustamaton, mikä ei tarkoita, etteikö se haisisi millekään. Kyllä se haisi; lasten sormivärille nimittäin! Koostumus oli paksumpaa, kuin esimerkiksi Elumenissa tai Color Mask Paintissa. Pigmenttiä näytti olevan paljon ja purkissa sekä suojahanskassa väri näytti ihanalle.

INK Laguna Blue hiuksiin levitettynä

Sinistä puuroa päässä!
Värin levittäminen oli aika helppoa, sillä purkin kannen alla oleva toinen suojakansi toimi todella hyvänä lapiona. Sillä pystyi mättämään väriä päähän haluamaani kohtaan helposti ja sen jälkeen värin levittämistä saattoi jatkaa kammalla. Lisäksi väriä on purkissa todella paljon: 175 ml, eli 1,75 dl (siis lähes kaksi desiä) ja sillä määrällä voi värjätä jo hieman pitemmätkin hiukset. Minun hiusten pituus määritellään kaiketi puolipitkiksi ja väriä oli yllin kyllin tähän pituuteen.

Varoitus värin voimakkaasta värjäävyydestä ei ollut ohjeessa suotta, nimittäin otin hieman rennosti värjäämisen vessan lavuaarin päällä peilistä operaatiota seuraten ja luotin siihen, että kloori poistaa, koska niin on poistanut ennenkin. Mutta tällä kertaa asia ei ollutkaan ihan niin simppeliä, kuin ennen. Väriläiskät lavuaarissa eivät aluksi reagoineet pullosta kaatamaani klooriin mitenkään! Sen jälkeen jätin kloorissa uitetun puhdistussienen suurimman tahran päälle ja lähdin puuhailemaan jotain muuta värin muhiessa hiuksissa. Hetken päästä menin suurin odotuksin puhdistamaan tahraa; ei mainittavaa vaikutusta. Tässä vaiheessa alkoi jo hieman pelottaa ja googlailin netistä apua. Kynsilakanpoistoaine kuulemma auttaisi. Ja tuo kloori-tekniikka mainittiin myös. Hitto! Lopulta väri lähti kloorin ja Vanish-tahranpoistoaineen sekoituksella, liotuksen jälkeen. Mutta tiukassa oli! Joten te, jotka aiotte kokeilla väriä: SUOJATKAA YMPÄRISTÖ ERITTÄIN HUOLELLISESTI!

No, pidin väriä päässäni parisen tuntia. Tämä on ollut turvallista Elumeninkin kanssa, koska suoravärit eivät sisällä hapetetta. Sitten pesulle. Väriä valui paljon. Sitä valui ja valui ja valui... Ja lopulta olin ihan varma, että kunhan tästä selviän, niin peilistä vastaan katsoo ihminen, jolla on keltainen juurikasvu ja vanhat siniset latvat. Mutta ei se sitten niin mennytkään. Kuten aiemmin mainitsin, väripurkissa oli väriä varsin reilusti ja koska lappasin kaiken päähäni, sitä riitti viemäriinkin paljon. Lopputulos näytti tälle:

Biozell INK Laguna Blue

Sininen hiusväri
Värjäyksen tulos oli lähestulkoon loistava! Vaalennettu juuri oli hieman turkoosimpi, kuin muu hius. Johtuneeko siitä, että EN laittanut väriä välittömästi vaalennuksen jälkeen, ENKÄ pessyt hiuksia syväpuhdistavalla shampoolla juuri ennen värjäystä. Olin tehnyt vaalennuksen edellisenä päivänä, mutta en laittanut vaalennuksen jälkeen hoitoainetta juuri siksi, että tarkoitus oli jatkaa urakka seuraavana päivänä loppuun ja hoitoaineet estävät värin kiinnittymistä. En kuitenkaan millään jaksaisi uskoa, että tämä noin 15 tunnin ero värjäysten välillä olisi merkittävä. Ennemminkin juuren poikkeava sävy johtui siitä, että latvoissa oli noin kymmenen kerrosta sinistä aiemmilta värjäyskerroilta, kun taas juuri oli vaalennettu edellisenä päivänä.

Seuraava päivä oli pesuvapaa päivä, mutta sitä seuraavana oli pakko pestä hiukset pipon alla hautomisen ja hikijumpan jälkeen. Värin runsas valuminen ensimmäisen värjäyksen jälkeisen pesun aikana oli aika yllättävää, sillä sitä tuntui lähtevän edelleen suunnilleen saman verran, kuin värjäyksen yhteydessä. Huuhteluvesi kuitenkin muuttui kirkkaaksi hoitoainetta huuhdellessa. Juuren turkoosi sävy hieman korostui pesun jälkeen, mutta muuten väri pysyi latvoissa hyvin.

Kolme pesukertaa myöhemmin hiukset näyttivät tälle:
Useita sinisen sävyjä hiuksissa
Juuri on selvästi turkoosimpi, kuin pituus. Raja menee tuoreen juurikasvun kohdalla. Vaalennushan vaalensi eli kellersi juurikasvun, ja haalensi sinistä siltä osin, kun sitä nyt vanhalle siniselle levittyi. INK värjäsi haalean sinisen hyvin, mutta se juuren osa, missä oli omaa (vaalennettua) hiusta, jäi jo heti alussa hieman turkoosiin vivahtavaksi ja pesukertojen myötä turkoosi korostui.

Väriä irtosi myös niskaan ja kaulan sivuille viikon verran värjäyksen jälkeen hiusten hautoessa ihoa vasten, esimerkiksi kaulaliinan alla. Vaikka kuivattelin niitä huolellisesti ennen nukkumaan menoa, enkä antanut kuivua ihoa vasten, väriä irtosi kuivistakin hiuksista. Tämä oli hieman tylsää 😒

Kokonaisuutena sanoisin värin olevan hintaisekseen ihan kohtuullisen hyvä. Itse väri, siis sininen, on minulle juuri mieleinen ja värjäyksen jälkeen aivan ihana! Värin käyttö ei ollut miellyttävimmästä päästä, enkä tarkoita pelkästään sottaisuutta. Haju ja koostumus olivat hieman kummallisia. Lisäksi suihkussa käyminen väkisin aiheuttaa sen, että hiusten pesuvesi valuu ainakin osittain kasvojen päältä. Jos pesuvettä meni pisarakin suuhun, värin maku tuntui ja maistui suussa. Tunne oli juuri sellainen, kuin olisi maistellut sormiväriä.

Tänään pesin hiukset kuudennen kerran värjäyksen jälkeen. Väriä irtoaa edelleen, mutta kerta kerralta vähemmän. Latvassa tämä tulee pysymään erinomaisesti tuomiopäivään saakka, mutta juurta pitää fiksailla viimeistään kuukauden kuluttua jollain keinolla.

Kommentit

Suositut tekstit