SE
Asetan itselleni haasteen ja tavoitteenani on kirjoittaa kuukauden ajan joku blogiteksti joka päivä. Jos joku päivä jää syystä tai toisesta väliin, niin seuraavana päivänä pitää kirjoittaa kaksi tekstiä ☺ Jokaisen tekstin on oltava järkevä ja siinä on oltava jotain ideaa, eli ihan mitä tahansa jonninjoutavia ei tässä haasteessa hyväksytä. Sen verran paljastan, että minulla on puolen kymmentä luonnosta valmiina, mutta eihän nillä pitkälle pötkitä. Saan niistä apua päiviin, jolloin runosuoni ei syki.
Kävin eilen katsomassa ensi-illan näytöksessä Stephen Kingin huippusuosittuun romaaniin "SE" perustuvan samannimisen elokuvan. Ahmin teininä ja nuorena aikuisena Kingin kirjoja ja katsoin mahdollisesti kaikki elokuvat, joita niistä tehtiin. Parhaat kirjat piti hankkia ihan omaksi. Muistan elävästi, kun minä ja neljä tyttökaveriani menimme katsomaan vuonna 1976 valmistunutta, mutta "raaistavuutensa" vuoksi Suomessa ensi-iltansa vasta v. 1991 saanutta Carrie-elokuvaa. Olimme tuolloin nippa nappa 15-vuotiaita, mutta pääsimme kuitenkin sisään, vaikka elokuva oli alle 18-vuotiailta kielletty. Lipunmyyjä vaan totesi toiselle, että "Ovatkohan nuo vähän erehtyneet, koska ei tämä mikään lastenelokuva ole." Sissy Spacek Carriena ja Piper Laurie hänen seinähulluna äitinään tekivät minuun niin valtavan vaikutuksen, että tuo elokuva on edelleen TOP5-listallani juuri sen emotionaalisen kokemuksen vuoksi.
Palataanpa kuitenkin alkuperäiseen aiheeseen, eli SIIHEN. IT, eli SE on Stephen Kingin kirjoittama, yli tuhatsivuinen kirja, joka ilmestyi vuonna 1986. Suomeksi se julkaistiin vuonna 1988 kaksiosaisena. Vuonna 1990 kirjasta tehtiin minisarja, joka on esitetty kahdessa osassa. Sarjan kokonaispituus on noin kolme tuntia. Hyvin lyhyesti ja ytimekkäästi kerrottuna juoni menee kutakuinkin näin: Eletään 1950-luvun loppua Derryn kaupungissa, jota piinaa selittämättömät lasten kuolemat ja katoamiset. Elokuvan (ja kirjan) nimi SE tulee siitä, että kukaan ei oikein tiedä kuka tai mikä murhaaja on. Se on hirviö, joka näyttäytyy useimmiten Pennywise-nimisenä klovnina, mutta muuntautuu uhrinsa pelkojen mukaisesti kutakin pelottavaksi hahmoksi. Seitsemän - niin koulussa, kuin muutamia kotonakin kiusattujen - lapsen ryhmä, "Häviäjien kerho", Loosers, ryhtyy selvittämään kadonneiden ja murhattujen lasten tapauksia. Heistä jokainen on ollut vuorollaan kosketuksessa SIIHEN, kukin omien pelkojensa kautta. Eniten SE on koskettanut änkyttävää Bill Denbroughia, jonka pikkuveljen SE murhasi. Elokuvassa looserit pystyvät vahingoittamaan SITÄ ja SE vetäytyy maan alle syvyyksiin. Lopussa looserit tekevät pyhän lupauksen palata Derryyn, mikäli SE vielä joskus palaa. Tähän elokuva päättyy ja lopputekstien alkaessa todetaan elokuvat olleen "Part one", eli jatko-osa lienee tulossa. Syytä olisikin, sillä kirja on vasta puolessa välissä.
Kirja on erinomainen. Minä pidän pidän sitä Kingin parhaana. Myös minisarja vuodelta 1990 on todella hyvä. Sarja yhdistää loistavasti nykyhetken menneeseen kun nyt aikuisina omilla tahoillaan, ympäri Amerikkaa elävät looserit saavat kukin vuorollaan ainoalta Derryyn jääneeltä kerholaiselta viestin, että SE on palannut. Jokaisen ensireaktio on niin uskottava ja liikuttava ja muistojen kautta filmatisointi lapsuuden kokemuksista 27 vuoden takaa on onnistuttu tekemään loistavasti. Niiden mielestä, jotka ovat lukeneet kirjan tai katsoneet minisarjan, vuoden 2017 elokuva saattaa jäädä vähän kesken. Tai sitten ei. Tavallaan osa yksi käsitellään kokonaan ja elokuvan päättyessä alkaa pitkä tauko SEN parannellessa haavojaan ja kerätessä voimiaan. Minua jäi kuitenkin ihan kihelmöimään, miten tarina jatkuu. Tai siis tiedänhän minä, kuinka se jatkuu, mutta kihelmöi tietää, kuinka tarinan jatko saadaan vangittua elokuvakankaalle vuonna 2017 tai 2018.
Minisarjan lapsinäyttelijät olivat uskottavia ja jokainen tuntui olevan roolissaan luonnollinen, ihan kuin tapahtumat oikeasti olisivat tapahtuneet heille. Tim Curryn suoritus Pennywise-klovnina on omaa luokkaansa, mutta myös nuori Bill Denbrough, jota esitti nyt jo edesmennyt Jonathan Brandis, suri Pennywisen murhaamaa pikkuveljeään sydäntäsärkevän aidosti. Mieleeni jäivät myös loosereitten ainoaa tyttöjäsentä sekä lapsena esittänyt Emily Perkins ja aikuisena esittänyt Annette O'Toole. Lapsi-Beverlyn häpeä ja vapina hullun isänsä edessä ja aikuisen Beverlyn hyökkäys vasten hakkaaja-miestään ystävien tarvitessa häntä, ovat kohtauksia, jotka ovat jääneet elämään muistikuviini. Ja vaikka Sophia Lillis tekee hyvän roolisuorituksen uudessa filmatisoinnissa Beverlynä, hän ei yllä minun mielessäni olevan Beverlyn tasolle. Yksi syy saattaa olla se, että Lillisin Beverly on muutenkin hieman erilainen vuoden 1990 Beverlyyn verrattuna. Vanha Beverly oli ujo, arka ja pelokas, kun uusi Beverly puolestaan hieman flirttaileva bitch. Uskon kuitenkin, että ne, jotka näkevät Sophia Lillisin Beverlyn ennen vanhempaa versiota, pitävät hänestä kovasti. Epäilemättä tästä nuoresta naisesta tullaan vielä kuulemaan.
Suosikikseni vuoden 2017 SE-elokuvasta nousivat Richie Tozieria näyttelevä Finn Wolfhard, sekä sairauksia pelkäävän, vainoharhaisen äitinsä helmoissa elävä Eddie Kaspbrak, jota näyttelevä Jack Dylan Grazer parantaa roolisuoritustaan elokuvan edetessä niin paljon, että häntä jää suorastaan ikävöimään. Ruotsalaissyntyinen Bill Skarsgård Pennywise-klovnina tekee kelpo suorituksen, mutta hänen osaansa hieman pilaa ohjaajan näkemys ja halu tehdä tanssivasta klownista paikoin päättömästi sinkoileva erikoistehostepläjäys. Tähän ei mahdollisesti tekniikka kyennyt vielä vuonna 1990, joten Tim Curryn klovnin kauhu piti saada luotua toisin, ja siinä vanha versio onnistui paremmin. Muutamissa kohdissa "kauhu" menee hieman koomisuuden puolelle.
Makuasioitahan nämä ovat. Kehotan kuitenkin sijoittamaan sen reilun kympin tämän elokuvan katsomiseen. Pettymystä tuskin kokee kukaan ja ne, joille tarina on ennestään tuntematon, tulevat varmasti nauttimaan. Minua jännitti eniten, kuinka teatterissa takanani istuvat nuoret kykenevät pitämään itsensä koossa elokuvan loppuun saakka ja missä kohtaa he kirkuvat eniten☺
Ja tämä hieno punainen pallo on ilmapallo, joka korvataan hieman tyylikkäämmällä tulevaisuudessa.
Kävin eilen katsomassa ensi-illan näytöksessä Stephen Kingin huippusuosittuun romaaniin "SE" perustuvan samannimisen elokuvan. Ahmin teininä ja nuorena aikuisena Kingin kirjoja ja katsoin mahdollisesti kaikki elokuvat, joita niistä tehtiin. Parhaat kirjat piti hankkia ihan omaksi. Muistan elävästi, kun minä ja neljä tyttökaveriani menimme katsomaan vuonna 1976 valmistunutta, mutta "raaistavuutensa" vuoksi Suomessa ensi-iltansa vasta v. 1991 saanutta Carrie-elokuvaa. Olimme tuolloin nippa nappa 15-vuotiaita, mutta pääsimme kuitenkin sisään, vaikka elokuva oli alle 18-vuotiailta kielletty. Lipunmyyjä vaan totesi toiselle, että "Ovatkohan nuo vähän erehtyneet, koska ei tämä mikään lastenelokuva ole." Sissy Spacek Carriena ja Piper Laurie hänen seinähulluna äitinään tekivät minuun niin valtavan vaikutuksen, että tuo elokuva on edelleen TOP5-listallani juuri sen emotionaalisen kokemuksen vuoksi.
Palataanpa kuitenkin alkuperäiseen aiheeseen, eli SIIHEN. IT, eli SE on Stephen Kingin kirjoittama, yli tuhatsivuinen kirja, joka ilmestyi vuonna 1986. Suomeksi se julkaistiin vuonna 1988 kaksiosaisena. Vuonna 1990 kirjasta tehtiin minisarja, joka on esitetty kahdessa osassa. Sarjan kokonaispituus on noin kolme tuntia. Hyvin lyhyesti ja ytimekkäästi kerrottuna juoni menee kutakuinkin näin: Eletään 1950-luvun loppua Derryn kaupungissa, jota piinaa selittämättömät lasten kuolemat ja katoamiset. Elokuvan (ja kirjan) nimi SE tulee siitä, että kukaan ei oikein tiedä kuka tai mikä murhaaja on. Se on hirviö, joka näyttäytyy useimmiten Pennywise-nimisenä klovnina, mutta muuntautuu uhrinsa pelkojen mukaisesti kutakin pelottavaksi hahmoksi. Seitsemän - niin koulussa, kuin muutamia kotonakin kiusattujen - lapsen ryhmä, "Häviäjien kerho", Loosers, ryhtyy selvittämään kadonneiden ja murhattujen lasten tapauksia. Heistä jokainen on ollut vuorollaan kosketuksessa SIIHEN, kukin omien pelkojensa kautta. Eniten SE on koskettanut änkyttävää Bill Denbroughia, jonka pikkuveljen SE murhasi. Elokuvassa looserit pystyvät vahingoittamaan SITÄ ja SE vetäytyy maan alle syvyyksiin. Lopussa looserit tekevät pyhän lupauksen palata Derryyn, mikäli SE vielä joskus palaa. Tähän elokuva päättyy ja lopputekstien alkaessa todetaan elokuvat olleen "Part one", eli jatko-osa lienee tulossa. Syytä olisikin, sillä kirja on vasta puolessa välissä.
Kirja on erinomainen. Minä pidän pidän sitä Kingin parhaana. Myös minisarja vuodelta 1990 on todella hyvä. Sarja yhdistää loistavasti nykyhetken menneeseen kun nyt aikuisina omilla tahoillaan, ympäri Amerikkaa elävät looserit saavat kukin vuorollaan ainoalta Derryyn jääneeltä kerholaiselta viestin, että SE on palannut. Jokaisen ensireaktio on niin uskottava ja liikuttava ja muistojen kautta filmatisointi lapsuuden kokemuksista 27 vuoden takaa on onnistuttu tekemään loistavasti. Niiden mielestä, jotka ovat lukeneet kirjan tai katsoneet minisarjan, vuoden 2017 elokuva saattaa jäädä vähän kesken. Tai sitten ei. Tavallaan osa yksi käsitellään kokonaan ja elokuvan päättyessä alkaa pitkä tauko SEN parannellessa haavojaan ja kerätessä voimiaan. Minua jäi kuitenkin ihan kihelmöimään, miten tarina jatkuu. Tai siis tiedänhän minä, kuinka se jatkuu, mutta kihelmöi tietää, kuinka tarinan jatko saadaan vangittua elokuvakankaalle vuonna 2017 tai 2018.
Minisarjan lapsinäyttelijät olivat uskottavia ja jokainen tuntui olevan roolissaan luonnollinen, ihan kuin tapahtumat oikeasti olisivat tapahtuneet heille. Tim Curryn suoritus Pennywise-klovnina on omaa luokkaansa, mutta myös nuori Bill Denbrough, jota esitti nyt jo edesmennyt Jonathan Brandis, suri Pennywisen murhaamaa pikkuveljeään sydäntäsärkevän aidosti. Mieleeni jäivät myös loosereitten ainoaa tyttöjäsentä sekä lapsena esittänyt Emily Perkins ja aikuisena esittänyt Annette O'Toole. Lapsi-Beverlyn häpeä ja vapina hullun isänsä edessä ja aikuisen Beverlyn hyökkäys vasten hakkaaja-miestään ystävien tarvitessa häntä, ovat kohtauksia, jotka ovat jääneet elämään muistikuviini. Ja vaikka Sophia Lillis tekee hyvän roolisuorituksen uudessa filmatisoinnissa Beverlynä, hän ei yllä minun mielessäni olevan Beverlyn tasolle. Yksi syy saattaa olla se, että Lillisin Beverly on muutenkin hieman erilainen vuoden 1990 Beverlyyn verrattuna. Vanha Beverly oli ujo, arka ja pelokas, kun uusi Beverly puolestaan hieman flirttaileva bitch. Uskon kuitenkin, että ne, jotka näkevät Sophia Lillisin Beverlyn ennen vanhempaa versiota, pitävät hänestä kovasti. Epäilemättä tästä nuoresta naisesta tullaan vielä kuulemaan.
Suosikikseni vuoden 2017 SE-elokuvasta nousivat Richie Tozieria näyttelevä Finn Wolfhard, sekä sairauksia pelkäävän, vainoharhaisen äitinsä helmoissa elävä Eddie Kaspbrak, jota näyttelevä Jack Dylan Grazer parantaa roolisuoritustaan elokuvan edetessä niin paljon, että häntä jää suorastaan ikävöimään. Ruotsalaissyntyinen Bill Skarsgård Pennywise-klovnina tekee kelpo suorituksen, mutta hänen osaansa hieman pilaa ohjaajan näkemys ja halu tehdä tanssivasta klownista paikoin päättömästi sinkoileva erikoistehostepläjäys. Tähän ei mahdollisesti tekniikka kyennyt vielä vuonna 1990, joten Tim Curryn klovnin kauhu piti saada luotua toisin, ja siinä vanha versio onnistui paremmin. Muutamissa kohdissa "kauhu" menee hieman koomisuuden puolelle.
Makuasioitahan nämä ovat. Kehotan kuitenkin sijoittamaan sen reilun kympin tämän elokuvan katsomiseen. Pettymystä tuskin kokee kukaan ja ne, joille tarina on ennestään tuntematon, tulevat varmasti nauttimaan. Minua jännitti eniten, kuinka teatterissa takanani istuvat nuoret kykenevät pitämään itsensä koossa elokuvan loppuun saakka ja missä kohtaa he kirkuvat eniten☺
Ja tämä hieno punainen pallo on ilmapallo, joka korvataan hieman tyylikkäämmällä tulevaisuudessa.
Kommentit
Lähetä kommentti