Amsterdam, päivä 2
Hotellihuoneeni sijainti tiiliseinää päin tuotti sen lopputuloksen, että nukuin paremmin, kuin kumpanakaan yönä Brysselissä. Onhan toki mahdollista, että suhteellisen raskailla päivillä matkustamisineen ja nähtävyyksillä juoksemisineen oli jotain tekemistä unen tulon kanssa, mutta ainakaan melu ei häirinnyt, koska sitä ei ollut.
Heräilin kuitenkin jälleen hyvissä ajoin. Hotellissa tarjoiltiin huoneen hintaan kuuluva aamupala, joka oli ihan hotellin tasoinen. Mutta heikompiakin on nähty. Tarjolla oli kuitenkin juustoa, sekä makkaraa, yhtä lajia muroja, munia ja kahta erilaista vaaleaa leipää. Marmeladeja ja kaakaovoita oli tyypilliseen tapaan useita eri lajeja. Juotavaksi tarjoiltiin kahvia ja/tai teetä ja appelsiinimehua. Maha nyt ei tullut ihan täyteen, mutta ainakin alkuun päästiin.
Aloitin päivän lenkin suuntaamalla Anne Frankin talolle (Anne Frank Huis), joka sijaitsee parin sadan metrin päässä hotelliltani. Yllätyksekseni siellä oli ihmisiä jo pitkäksi jonoksi saakka. Tyydyin siinä vaiheessa vain valokuvaamaan sitä ja ajattelin, että ehkä palaan myöhemmin uudestaan.
Berlitzin matkaoppaassa kerrotaan talosta seuraavaa: Natsien miehittäessä Amsterdamia eräs nuori tyttö piilotteli sen ullakolla omaistensa ja muutaman muun henkilön kanssa kahden vuoden ajan välttyäkseen pakkosiirroilta. Anne kirjoitti päiväkirjaa, jossa hän maalasi havainnollisen ja järkyttävän kuvan perheensä vaikeuksista. Päiväkirja päättyy vain muutama päivä ennen kuin perhe annettiin ilmi ja siirrettiin keskitysleirille. Talossa piileskelleistä kahdeksasta vain Annen isä jäi henkiin. Isä julkaisi päiväkirjan sodan loputtua vuonna 1947, ja siitä tuli sorrosta varoittava symboli.
Koska en siis jäänyt jonottamaan sisäänpääsyä Anne Frankin taloon, lähdin jatkamaan matkaa. Hotellini sijaitsee Jordaanin kaupunginosassa, tai aivan sen portilla. Jordaan on huomioitu Berlitzin matkaoppaassa lyhyellä esittelytekstillä, jossa kerrotaan, että alue rakennettiin 1600-luvun alussa käsi- ja muiden työläisten asuinalueeksi. Nykyisin se on muodikas asuinpaikka. Jordaanissa, aivan hotellini lähellä, sijaitsee kauppa-alue, joka tunnetaan nimellä Negen Straatjes (Yhdeksän pikkukatua). Niiden varrella on pieniä putiikkeja, antiikkikauppoja, taidetta myyviä liikkeitä, sekä tietenkin paljon erilaisia ravintoloita ja kahviloita. Nenäni osoitti kohti noita katuja. En kuitenkaan löytänyt mitään, mikä olisi johtanut ikkunaostoksia suurempiin hankintoihin. Liikkeet kieltämättä poikkesivat ydinkeskustassa vieri vieressä olevista puodeista, joiden pääartikkelit ovat jääkaappimagneetteja, t-paitoja iloveamsterdam-tekstillä, tai viherkasvilla koristeltuna ja puukenkäavaimenperiä (ostin niitä kaksi!). En kuitenkaan ollut kiinnostunut antiikista tai design-vaatteista, joten mitään ei tarttunut mukaan. Kadut olivat silti kiehtovia ja ihmisten askeleet niillä olivat keskustan kuhinaa rauhallisempia. Tunnelma oli oikein mukava.
Palataanpa hetkeksi polkupyöräilyyn. Eilisen iltapäivän ja illan aikana ehdin jo nähdä kohtalaisen hyvin, mistä siinä on kyse, eikä enää tarvitse toistaa muiden näkemyksiä tai kokemuksia. Pyöriä tosiaan tuntuu olevan täällä, kuin Vietnamissa mopoja. Jokaiseen siltaan, tai niiden päätyyn, on kiinnitetty ketjuilla kymmeniä polkupyöriä. Rautatieaseman edessä pyöriä oli tuhansia. Siitä kasasta ei ole mitään mahdollisuutta löytää omaansa, ellei siihen ole kiinnittänyt jonkin sortin hakulaitetta. Pyöräilijöitä on joka paikassa, he tulevat kaikista suunnista ja menevät kaikkialle ja lisäksi ajavat kamalan kovaa. Kypäröiden käyttämättömyys on kummallista, sillä pyöräilijät puikkelehtivat autojen ja jalankulkijoiden lomassa. Lisäksi olen nähnyt jo kaksi aivan pientä vauvaa, jotka kulkivat äitinsä mukana pyörässä. Toinen oli sidottu kantoliinalla äidin rintakehää vasten ja toinen istui huteran näköisesti tangon eteen kiinnitetyssä istuimessa, joka olo samantyyppinen, kuin markettien kärryjen lastenistuimet. Suomalaisista lasten turvaistuimista ei taida olla tällä tietoakaan. Pyöräily tuntuu karanneen aivan kokonaan käsistä ja ihmiset varmaan pyöräilevät pelkästään siksi, että niin kuuluu tehdä täällä.
Eilen suunnittelin lähteväni jokiristeilylle tämän päivän aluksi. Nyt kuitenkin aloin tulla toisiin ajatuksiin. Risteily varmasti olisi mukava ja kanavanvarsien taloja, sekä turisteja olisi hauskaa katsella veneestä, mutta koska olen kova kävelemään paikasta toiseen reissuillani, todennäköisesti kävelisin uudestaan kaikki samat reitit. Kävely antaa myös mahdollisuuden vaihtaa suuntaa, pysähtyä katsomaan kiinnostavaa kohdetta, tai poiketa yllättäen jollekin poikkikadulle.
Päätin siis luopua jokiristeilysuunnitelmista ja muita suunnitelmia minulla ei ollutkaan, joten annoin jalkani vielä minua eteenpäin.
Jordaanin kauppakatujen jälkeen jalkani veivät minut kukkatorin (Bloemenmarket) suuntaan. Pitkä rivi kukkia, niiden sipuleita ja siemeniä, sekä matkamuistoja myyviä kojuja kelluu kanavassa, mutta ne on kiinnitetty tiukasti muuriin. Alue on keskeistä turistialuetta keskustan reunalla. Pitää muistaa, että Amsterdamin ydinkeskusta on hyvin pieni, ja jo 500 metriä ydinkeskustasta - olkoonpa se vaikka Dam-aukio - on jo ydinkeskustan reunaa. Karttoja tutkiessa kannattaa katsoa mittakaava, tai seurata katujen nimiä huolellisesti. Matkan taittuu yllättävän nopeasti ja minäkin olen huomannut jo muutaman kerran ohittaneeni jonkun tietyn tienristeyksen, koska olin luullut sen olevan vielä edessä päin.
Kukkatorilta jatkoin matkaa museokortteliin (Museumplein). Eilen näin jo komean Rijksmuseumin, mutta samalla alueella, aivan toistensa vieressä, ovat myös Van Gogh Museum, joka on omistettu alankomaalaiselle Vincent Van Goghille, sekä kaupunginmuseo (Stedelijk Museum). Eilen kuvasin Rijksmuseumin samalta puolelta kuin mistä nytkin lähestyin sitä, mutta muut museot olivat toisella puolella. Museon halki kulkee aiemmin mainitsemani anarkististen pyöräilijöiden riemuvoitto, joka toki toimii myös jalankulkuväylänä. Kävellessäni sen kautta toiselle puolelle totesin systeemin olevan oikeastaan aika nerokas, sillä reitti on tunneli, joka on nostettu museon sisäpihojen yläpuolelle. Museoon pääsee tunnelista kahdesta eri sisäänkäynnistä ja varsinainen sisäänmenoaula on tunnelireittiä alemmalla tasolla. Ihmiset tuntuivat olevan hyvin kiinnostuneita Rijksmuseumista, sillä sisään meni koko ajan asiakkaita ja välillä muodostui pieniä jonoja.
Museokorttelin läpi käveltyäni jalat veivät jälleen kohti ydinkeskustaa. Matkalla näin Iittalan nimeä kantavan liikkeen. Suomi mainittu!
Amsterdamissa on kaksi seksimuseota. Oikeastaan toinen on Erotiikkamuseo, ja se sijaitsee punaisten lyhtyjen alueella. Toinen kantaa mahtipontista nimeä Sexmuseum Amsterdam Venustempel. Se sijaitsee kaupungin pääkadulla, Damrakilla. Sisäänkäynti on hillitty, eikä sana SEX hyppää lainkaan lasten, tai aiheeseen tiukkapipoisemmin suhtautuvien silmille. Koska Amsterdamissa ollaan, tätä museota ei voinut ohittaa.
Sisään joutui jonottamaan. Madame Tussaudsille ei joutunut. Mistä se kertoo? Lippu maksoi kaikki neljä euroa. Käynnin jälkeen ajattelin, että se olisi voinut olla enemmänkin ollakseen kohtuullinen. Heti ensimmäisenä vastassa oli mies- ja naisnukkeja sonnustautuneita nahkaremmeihin, kahleisiin ja kaasunaamareihin. Ajattelin, että ei tätä, please. Mutta pian homma muuttui kiinnostavammaksi. Seuraavana vastassa oli miesnukke, joka kuiskasi ja kädet (=koneisto) aukaisi pitkän takin. Alla ei tietenkään ollut mitään. Tämän jälkeen reitti vei pienelle hämärälle mutkalle, jossa oli ikkunoiden takana vähäpukeisia naisnukkeja ja heidän asiakkaansa olivat kirjaimellisesti housut kintuissa.
Lisäksi alakerrasta löytyi huone, jonka seinät olivat täynnä valokuvia, joiden sisältö oli paikoin melko brutaaliakin alastomine ihmisineen kahleissa, sekä erilaisissa ahdingoissa. Lisäksi kuvissa oli paljon erilaista "välineurheilua". Edelleenkään en oikein tiennyt, oliko tämä sitä, mitä museolta odotin. Tai tiesin, että tämä ei ole sitä, mitä ainoastaan museolta odotin, mutta mikälin edessä oli jotakin kiinnostavampaa, niin nämä jo näkemäni olkoon siihen kuuluva osa. Mainittakoon tässä välissä, että museossa oli todella paljon ihmisiä. Kapeat reitit punaisten lyhtyjen alueella, tai masokistisessa valokuvanäyttelyssä liikuttiin jonossa. Jos jonkin kuvan tai hahmon halusi nähdä uudestaan, täytyi joko kiertää jonon päähän, tai tyytyä ohittelevien ihmisten töytäisyihin. Tilat olivat sen verran ahtaat, että usempi pysähtelijä tukki koko jonon etenemisen. Asiakkaina oli juuri sen näköisiä ihmisiä, kuin satunnaisesti voisi poimia kadulta, poislukien lapset ja ahdasmieliset. Joukossa oli pariskuntia, tai pieniä kaveriporukoita. Naisia museossa oli asiakkaana enemmän, kuin puolet.
Matka jatkui ylempään kerrokseen. Siellä sana "museo" vasta varsinaisesti aukesi. Heti ensimmäisenä oikealla puolella oli koroke, jossa seisoi Marilyn Monroe. Aihe oli yksi elokuvahistorian kuuluisimmista kohtauksista, jossa Marilyn seisoo metroasemalla ja alta kulkevan junan ilmavirtaus nostaa hänen hameenhelmaansa. Niin nytkin tapahtui, joskin ilmavirran tuotti tuulikone, eikä metro. Taustalla soi Marilyn Monroen laulut. Kuinka tämä sitten liittyy seksimuseoon? No, olihan Marilyn Monroe aikansa kuuluisin seksisymboli ja jäi historiaan paitsi tapahtumarikkaan ja osittain traagisen elämänsä, sekä epäselvissä olosuhteissa tapahtuneen kuolemansa vuoksi, myös upeana ja kauniina naisena, jonka valloittava hymy ja muodokas vartalo aiheuttivat epäilemättä kummallisia tuntemuksia lukuisten miesten keskivartalossa. Joten kyllä Marilyn on paikkansa ansainnut seksimuseossa.
Marilynin kanssa samassa huoneessa oli hyvin laaja seksivalokuvanäyttely alkaen 1800-luvun lopulta. Nähtävästi "sen" ja "niiden" kuvaaminen on alkanut samaan aikaan, kun kamera on keksitty. Valokuvat olivat pyllistelyjen ja itse aktin pällistelemisen sijaan kiinnostavampia siksi, että vaatetus, hiusmuoti ja kulloinkin suosiossa ollut vartalotyyppi poikkesivat aikakausittain. Aiheet eivät kuitenkaan ole muuttuneet sadan vuoden aikana, joskin alakerran kuvissa nähtyjä kinkyjuttuja näistä ei löytynyt. Valokuvat olivat yksityisistä kokoelmista. Myös miesten välinen homoseksuaalisuus oli edustettuna valokuvin, joskin hieman erillään muista kuvista. Samassa huoneessa oli antiikkiesineitä, kuten lautasia ja koriste-esineitä, joissa oli seksiaiheisia maalauksia. Joukossa oli myös todellista antiikkia, kuten muinaisesta Roomasta peräisin oleva kivestä hakattu fallossymboli.
Marilyn oli edustettuna vielä uudestaan ja tällä kertaa kyse oli hänen kuuluistasta alastonkuvastaan, joka ilmestyi vuonna 1953 Playboyn joulukuun numerossa. Taustalla kerrottiin lyhyt tarina siitä, minkä verran Marilynille oli kuvauksesta maksettu, ja mihin hintaan kuva lopulta myytiin. Marilyn sai kuvaussessiosta 50 dollaria. Kuvaaja Tom Kelley myi kuvan eteenpäin 500 dollarilla ja kun se lopulta, neljä vuotta kuvauksen jälkeen, päätyi Playboy-lehteen, Marilyn oli jo noussut kuuluisuuteen ja lehteä myytiin yli 50 000 kappaletta. Näistä saadut voitot eivät päätyneet Marilynin rahapussiin.
Museo oli hyvä ja monipuolinen. Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka suhtautuvat avoimin mielin siihen, että seksiin liittyviä asioita on kuvattu ja tallennettu aikojen alusta saakka ja näin tullaan tekemään. Kaikki aiheet eivät välttämättä miellytä, mutta tosiasia on, että seksillä ja seksuaalisuudella on suuri merkitys paitsi bisneksessä, myös taiteessa. Kaikki tuotos ei ole rumaa tai iljettävää, vaan joukossa on myös kaunista ja vaikuttavaa katseltavaa.
Tämän jälkeen palasin hetkeksi hotellille kirjoittamaan tätä tekstiä, sekä lepuuttamaan jalkoja. Kävelykilometrejä on kertynyt kolmessa päivässä jo monta.. Olisi ollut kiinnostavaa pitää sports trackeria päällä, mutta akku ei olisi sitä kestänyt.
Suunnitelmani oli käydä vielä illan hämärtyessä katsomassa siltaa nimeltä Magere Brug (Laiha silta). Berlitz kertoo sillan olevan kuvauksellinen iltavalaistuksessa ja siltä se matkaoppaan kuvassakin näyttää. Lähdinkin vielä viimeiselle kaupunkikierrokselle iltaseitsemän aikoihin, mutta en kuitenkaan jaksanut enää odotella auringon laskua, sillä ihan kunnon hämärää olisi pitänyt odotella iltakymmeneen saakka. Tyydyin valokuvaamaan puisen sillan päivänvalossa, mutta ei se siinä kovin kuvauksellinen ollut. Epäilemättä kuitenkin olisi ollut kaunis muutamaa tuntia myöhemmin.
Viimeiset valokuvani otin juustokaupasta ja puukenkiä myyvästä matkamuistomyymälästä.
Laadukkaita juustoja myytiin lähes kaikkialla.
Amsterdamissa on miljoona polkupyörää.
Marilyn Monroe oli näkyvästi edustettuna seksimuseossa.
Moderni Van Gogh-museo.
Tämä ei taida kastemaljasta mennä..
Puukengät ovat suosittu matkamuisto Amsterdamista.
Heräilin kuitenkin jälleen hyvissä ajoin. Hotellissa tarjoiltiin huoneen hintaan kuuluva aamupala, joka oli ihan hotellin tasoinen. Mutta heikompiakin on nähty. Tarjolla oli kuitenkin juustoa, sekä makkaraa, yhtä lajia muroja, munia ja kahta erilaista vaaleaa leipää. Marmeladeja ja kaakaovoita oli tyypilliseen tapaan useita eri lajeja. Juotavaksi tarjoiltiin kahvia ja/tai teetä ja appelsiinimehua. Maha nyt ei tullut ihan täyteen, mutta ainakin alkuun päästiin.
Aloitin päivän lenkin suuntaamalla Anne Frankin talolle (Anne Frank Huis), joka sijaitsee parin sadan metrin päässä hotelliltani. Yllätyksekseni siellä oli ihmisiä jo pitkäksi jonoksi saakka. Tyydyin siinä vaiheessa vain valokuvaamaan sitä ja ajattelin, että ehkä palaan myöhemmin uudestaan.
Berlitzin matkaoppaassa kerrotaan talosta seuraavaa: Natsien miehittäessä Amsterdamia eräs nuori tyttö piilotteli sen ullakolla omaistensa ja muutaman muun henkilön kanssa kahden vuoden ajan välttyäkseen pakkosiirroilta. Anne kirjoitti päiväkirjaa, jossa hän maalasi havainnollisen ja järkyttävän kuvan perheensä vaikeuksista. Päiväkirja päättyy vain muutama päivä ennen kuin perhe annettiin ilmi ja siirrettiin keskitysleirille. Talossa piileskelleistä kahdeksasta vain Annen isä jäi henkiin. Isä julkaisi päiväkirjan sodan loputtua vuonna 1947, ja siitä tuli sorrosta varoittava symboli.
Koska en siis jäänyt jonottamaan sisäänpääsyä Anne Frankin taloon, lähdin jatkamaan matkaa. Hotellini sijaitsee Jordaanin kaupunginosassa, tai aivan sen portilla. Jordaan on huomioitu Berlitzin matkaoppaassa lyhyellä esittelytekstillä, jossa kerrotaan, että alue rakennettiin 1600-luvun alussa käsi- ja muiden työläisten asuinalueeksi. Nykyisin se on muodikas asuinpaikka. Jordaanissa, aivan hotellini lähellä, sijaitsee kauppa-alue, joka tunnetaan nimellä Negen Straatjes (Yhdeksän pikkukatua). Niiden varrella on pieniä putiikkeja, antiikkikauppoja, taidetta myyviä liikkeitä, sekä tietenkin paljon erilaisia ravintoloita ja kahviloita. Nenäni osoitti kohti noita katuja. En kuitenkaan löytänyt mitään, mikä olisi johtanut ikkunaostoksia suurempiin hankintoihin. Liikkeet kieltämättä poikkesivat ydinkeskustassa vieri vieressä olevista puodeista, joiden pääartikkelit ovat jääkaappimagneetteja, t-paitoja iloveamsterdam-tekstillä, tai viherkasvilla koristeltuna ja puukenkäavaimenperiä (ostin niitä kaksi!). En kuitenkaan ollut kiinnostunut antiikista tai design-vaatteista, joten mitään ei tarttunut mukaan. Kadut olivat silti kiehtovia ja ihmisten askeleet niillä olivat keskustan kuhinaa rauhallisempia. Tunnelma oli oikein mukava.
Palataanpa hetkeksi polkupyöräilyyn. Eilisen iltapäivän ja illan aikana ehdin jo nähdä kohtalaisen hyvin, mistä siinä on kyse, eikä enää tarvitse toistaa muiden näkemyksiä tai kokemuksia. Pyöriä tosiaan tuntuu olevan täällä, kuin Vietnamissa mopoja. Jokaiseen siltaan, tai niiden päätyyn, on kiinnitetty ketjuilla kymmeniä polkupyöriä. Rautatieaseman edessä pyöriä oli tuhansia. Siitä kasasta ei ole mitään mahdollisuutta löytää omaansa, ellei siihen ole kiinnittänyt jonkin sortin hakulaitetta. Pyöräilijöitä on joka paikassa, he tulevat kaikista suunnista ja menevät kaikkialle ja lisäksi ajavat kamalan kovaa. Kypäröiden käyttämättömyys on kummallista, sillä pyöräilijät puikkelehtivat autojen ja jalankulkijoiden lomassa. Lisäksi olen nähnyt jo kaksi aivan pientä vauvaa, jotka kulkivat äitinsä mukana pyörässä. Toinen oli sidottu kantoliinalla äidin rintakehää vasten ja toinen istui huteran näköisesti tangon eteen kiinnitetyssä istuimessa, joka olo samantyyppinen, kuin markettien kärryjen lastenistuimet. Suomalaisista lasten turvaistuimista ei taida olla tällä tietoakaan. Pyöräily tuntuu karanneen aivan kokonaan käsistä ja ihmiset varmaan pyöräilevät pelkästään siksi, että niin kuuluu tehdä täällä.
Eilen suunnittelin lähteväni jokiristeilylle tämän päivän aluksi. Nyt kuitenkin aloin tulla toisiin ajatuksiin. Risteily varmasti olisi mukava ja kanavanvarsien taloja, sekä turisteja olisi hauskaa katsella veneestä, mutta koska olen kova kävelemään paikasta toiseen reissuillani, todennäköisesti kävelisin uudestaan kaikki samat reitit. Kävely antaa myös mahdollisuuden vaihtaa suuntaa, pysähtyä katsomaan kiinnostavaa kohdetta, tai poiketa yllättäen jollekin poikkikadulle.
Päätin siis luopua jokiristeilysuunnitelmista ja muita suunnitelmia minulla ei ollutkaan, joten annoin jalkani vielä minua eteenpäin.
Jordaanin kauppakatujen jälkeen jalkani veivät minut kukkatorin (Bloemenmarket) suuntaan. Pitkä rivi kukkia, niiden sipuleita ja siemeniä, sekä matkamuistoja myyviä kojuja kelluu kanavassa, mutta ne on kiinnitetty tiukasti muuriin. Alue on keskeistä turistialuetta keskustan reunalla. Pitää muistaa, että Amsterdamin ydinkeskusta on hyvin pieni, ja jo 500 metriä ydinkeskustasta - olkoonpa se vaikka Dam-aukio - on jo ydinkeskustan reunaa. Karttoja tutkiessa kannattaa katsoa mittakaava, tai seurata katujen nimiä huolellisesti. Matkan taittuu yllättävän nopeasti ja minäkin olen huomannut jo muutaman kerran ohittaneeni jonkun tietyn tienristeyksen, koska olin luullut sen olevan vielä edessä päin.
Kukkatorilta jatkoin matkaa museokortteliin (Museumplein). Eilen näin jo komean Rijksmuseumin, mutta samalla alueella, aivan toistensa vieressä, ovat myös Van Gogh Museum, joka on omistettu alankomaalaiselle Vincent Van Goghille, sekä kaupunginmuseo (Stedelijk Museum). Eilen kuvasin Rijksmuseumin samalta puolelta kuin mistä nytkin lähestyin sitä, mutta muut museot olivat toisella puolella. Museon halki kulkee aiemmin mainitsemani anarkististen pyöräilijöiden riemuvoitto, joka toki toimii myös jalankulkuväylänä. Kävellessäni sen kautta toiselle puolelle totesin systeemin olevan oikeastaan aika nerokas, sillä reitti on tunneli, joka on nostettu museon sisäpihojen yläpuolelle. Museoon pääsee tunnelista kahdesta eri sisäänkäynnistä ja varsinainen sisäänmenoaula on tunnelireittiä alemmalla tasolla. Ihmiset tuntuivat olevan hyvin kiinnostuneita Rijksmuseumista, sillä sisään meni koko ajan asiakkaita ja välillä muodostui pieniä jonoja.
Museokorttelin läpi käveltyäni jalat veivät jälleen kohti ydinkeskustaa. Matkalla näin Iittalan nimeä kantavan liikkeen. Suomi mainittu!
Amsterdamissa on kaksi seksimuseota. Oikeastaan toinen on Erotiikkamuseo, ja se sijaitsee punaisten lyhtyjen alueella. Toinen kantaa mahtipontista nimeä Sexmuseum Amsterdam Venustempel. Se sijaitsee kaupungin pääkadulla, Damrakilla. Sisäänkäynti on hillitty, eikä sana SEX hyppää lainkaan lasten, tai aiheeseen tiukkapipoisemmin suhtautuvien silmille. Koska Amsterdamissa ollaan, tätä museota ei voinut ohittaa.
Sisään joutui jonottamaan. Madame Tussaudsille ei joutunut. Mistä se kertoo? Lippu maksoi kaikki neljä euroa. Käynnin jälkeen ajattelin, että se olisi voinut olla enemmänkin ollakseen kohtuullinen. Heti ensimmäisenä vastassa oli mies- ja naisnukkeja sonnustautuneita nahkaremmeihin, kahleisiin ja kaasunaamareihin. Ajattelin, että ei tätä, please. Mutta pian homma muuttui kiinnostavammaksi. Seuraavana vastassa oli miesnukke, joka kuiskasi ja kädet (=koneisto) aukaisi pitkän takin. Alla ei tietenkään ollut mitään. Tämän jälkeen reitti vei pienelle hämärälle mutkalle, jossa oli ikkunoiden takana vähäpukeisia naisnukkeja ja heidän asiakkaansa olivat kirjaimellisesti housut kintuissa.
Lisäksi alakerrasta löytyi huone, jonka seinät olivat täynnä valokuvia, joiden sisältö oli paikoin melko brutaaliakin alastomine ihmisineen kahleissa, sekä erilaisissa ahdingoissa. Lisäksi kuvissa oli paljon erilaista "välineurheilua". Edelleenkään en oikein tiennyt, oliko tämä sitä, mitä museolta odotin. Tai tiesin, että tämä ei ole sitä, mitä ainoastaan museolta odotin, mutta mikälin edessä oli jotakin kiinnostavampaa, niin nämä jo näkemäni olkoon siihen kuuluva osa. Mainittakoon tässä välissä, että museossa oli todella paljon ihmisiä. Kapeat reitit punaisten lyhtyjen alueella, tai masokistisessa valokuvanäyttelyssä liikuttiin jonossa. Jos jonkin kuvan tai hahmon halusi nähdä uudestaan, täytyi joko kiertää jonon päähän, tai tyytyä ohittelevien ihmisten töytäisyihin. Tilat olivat sen verran ahtaat, että usempi pysähtelijä tukki koko jonon etenemisen. Asiakkaina oli juuri sen näköisiä ihmisiä, kuin satunnaisesti voisi poimia kadulta, poislukien lapset ja ahdasmieliset. Joukossa oli pariskuntia, tai pieniä kaveriporukoita. Naisia museossa oli asiakkaana enemmän, kuin puolet.
Matka jatkui ylempään kerrokseen. Siellä sana "museo" vasta varsinaisesti aukesi. Heti ensimmäisenä oikealla puolella oli koroke, jossa seisoi Marilyn Monroe. Aihe oli yksi elokuvahistorian kuuluisimmista kohtauksista, jossa Marilyn seisoo metroasemalla ja alta kulkevan junan ilmavirtaus nostaa hänen hameenhelmaansa. Niin nytkin tapahtui, joskin ilmavirran tuotti tuulikone, eikä metro. Taustalla soi Marilyn Monroen laulut. Kuinka tämä sitten liittyy seksimuseoon? No, olihan Marilyn Monroe aikansa kuuluisin seksisymboli ja jäi historiaan paitsi tapahtumarikkaan ja osittain traagisen elämänsä, sekä epäselvissä olosuhteissa tapahtuneen kuolemansa vuoksi, myös upeana ja kauniina naisena, jonka valloittava hymy ja muodokas vartalo aiheuttivat epäilemättä kummallisia tuntemuksia lukuisten miesten keskivartalossa. Joten kyllä Marilyn on paikkansa ansainnut seksimuseossa.
Marilynin kanssa samassa huoneessa oli hyvin laaja seksivalokuvanäyttely alkaen 1800-luvun lopulta. Nähtävästi "sen" ja "niiden" kuvaaminen on alkanut samaan aikaan, kun kamera on keksitty. Valokuvat olivat pyllistelyjen ja itse aktin pällistelemisen sijaan kiinnostavampia siksi, että vaatetus, hiusmuoti ja kulloinkin suosiossa ollut vartalotyyppi poikkesivat aikakausittain. Aiheet eivät kuitenkaan ole muuttuneet sadan vuoden aikana, joskin alakerran kuvissa nähtyjä kinkyjuttuja näistä ei löytynyt. Valokuvat olivat yksityisistä kokoelmista. Myös miesten välinen homoseksuaalisuus oli edustettuna valokuvin, joskin hieman erillään muista kuvista. Samassa huoneessa oli antiikkiesineitä, kuten lautasia ja koriste-esineitä, joissa oli seksiaiheisia maalauksia. Joukossa oli myös todellista antiikkia, kuten muinaisesta Roomasta peräisin oleva kivestä hakattu fallossymboli.
Marilyn oli edustettuna vielä uudestaan ja tällä kertaa kyse oli hänen kuuluistasta alastonkuvastaan, joka ilmestyi vuonna 1953 Playboyn joulukuun numerossa. Taustalla kerrottiin lyhyt tarina siitä, minkä verran Marilynille oli kuvauksesta maksettu, ja mihin hintaan kuva lopulta myytiin. Marilyn sai kuvaussessiosta 50 dollaria. Kuvaaja Tom Kelley myi kuvan eteenpäin 500 dollarilla ja kun se lopulta, neljä vuotta kuvauksen jälkeen, päätyi Playboy-lehteen, Marilyn oli jo noussut kuuluisuuteen ja lehteä myytiin yli 50 000 kappaletta. Näistä saadut voitot eivät päätyneet Marilynin rahapussiin.
Museo oli hyvä ja monipuolinen. Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka suhtautuvat avoimin mielin siihen, että seksiin liittyviä asioita on kuvattu ja tallennettu aikojen alusta saakka ja näin tullaan tekemään. Kaikki aiheet eivät välttämättä miellytä, mutta tosiasia on, että seksillä ja seksuaalisuudella on suuri merkitys paitsi bisneksessä, myös taiteessa. Kaikki tuotos ei ole rumaa tai iljettävää, vaan joukossa on myös kaunista ja vaikuttavaa katseltavaa.
Tämän jälkeen palasin hetkeksi hotellille kirjoittamaan tätä tekstiä, sekä lepuuttamaan jalkoja. Kävelykilometrejä on kertynyt kolmessa päivässä jo monta.. Olisi ollut kiinnostavaa pitää sports trackeria päällä, mutta akku ei olisi sitä kestänyt.
Suunnitelmani oli käydä vielä illan hämärtyessä katsomassa siltaa nimeltä Magere Brug (Laiha silta). Berlitz kertoo sillan olevan kuvauksellinen iltavalaistuksessa ja siltä se matkaoppaan kuvassakin näyttää. Lähdinkin vielä viimeiselle kaupunkikierrokselle iltaseitsemän aikoihin, mutta en kuitenkaan jaksanut enää odotella auringon laskua, sillä ihan kunnon hämärää olisi pitänyt odotella iltakymmeneen saakka. Tyydyin valokuvaamaan puisen sillan päivänvalossa, mutta ei se siinä kovin kuvauksellinen ollut. Epäilemättä kuitenkin olisi ollut kaunis muutamaa tuntia myöhemmin.
Viimeiset valokuvani otin juustokaupasta ja puukenkiä myyvästä matkamuistomyymälästä.
Kommentit
Lähetä kommentti