Iloinen Amstedam
Junamatka Brysselistä Amsterdamiin sujui hyvin. Matka kesti reilut kolme tuntia, koska juna pysähtyi monta kertaa matkalla. Suurnopeusjunalla sama matka olisi taittunut alle kahdessa tunnissa, mutta minulla ei ollut kiire ja lisäksi lippu siihen kyytiin oli aivan liian kallis, kuten aikaisemmin kirjoitin.
Päärautatieasema, eli Amsterdam Centraal, on uljas rakennus. Se on rakennettu jo vuonna 1889, mutta on korjattu perusteellisesti parin viime vuoden aikana. Amsterdamin keskusta aukeaa käytännössä aseman edestä ja koska (ydin)keskusta on pieni, kaikki tärkeät paikat ovat aivan käsillä.
Tällä kertaa olin varautunut etukäteen huolellisesti etsimällä kartalta hotellini etukäteen. Tiesin sijainnin olevan hyvä, mutta varausta tehdessäni olin tuijottanut hintaa enemmän, kuin karttaa. Siksi totuus hotellin keskeisestä sijainnista oli iloinen yllätys, kun viimeisenä iltana Brysselissä selvittelin sitä. Siitä huolimatta olin jälleen hetken ulkona kartalta. Minulla tosiaan oli nyt sellainen ja aseman edessä tutkin sitä huolellisesti ja kirjoitin reittisuunnitelman muistiini. Vähän matkaa kuljettuani alkoi tuntua siltä, että kadut eivät mene lainkaan kuten kartalla, ja kun kaivoin sen jälleen esiin, olin jo ihan hukassa.
Erään kadun kulmassa seisoi kolme kikattelevaa, parikymppistä nuorta miestä, jotka keskustelivat keskenään jollain ulkomaan kielellä. Oma-aloitteisena kysyin heiltä, puhuvatko he englantia ja sain vastaukseksi "yes". Näytin heille karttaani ja kysyin, osaavatko he kertoa, missä sitä ollaan. Kaikki hihittelivät, ettei heillä ole hajuakaan, koska ovat itsekin eksyksissä, sillä mistään ei löydy yhtään kannabiskahvilaa. Fiiliksestä päätellen sellainen oli kuitenkin jo jossain vaiheessa löytynyt. Sanoimme toisillemme "moit" ja miehet jatkoivat matkaa. Minä puolestani kaivoin puhelimeni esiin ja vanha tuttu karttapalvelun nainen kertoi ystävällisellä äänellä, että olen menossa aivan oikeaan suuntaan ja 500 metrin päässä täytyy kääntyä oikealle, jonka jälkeen hotellini on heti vasemmalla.
Hetken kuluttua samat kundit tulivat uudestaan vastaan. He olivat löytäneet jostain kartan, johon oli merkitty kaikki keskustan kannabiskahvilat. Heillä tuntui olevan perin hauskaa, vaikka eivät edelleenkään tienneet, missä olivat. Minulla sen sijaan oli jo suhteellisen tarkka käsitys siitä ja näytin heille paikan. Tässä vaiheessa tulin kysyneeksi, mistä he ovat kotoisin. Vastaus oli: Englannista, Newcastlesta! Olin aivan äimänä ja sanoin heille, etten ymmärrä sanaakaan, mitä he höpöttävät toisilleen. Miehet naureskelivat, että ehkä murre on niin erikoista.
Taitoimme yhdessä matkaa parisataa metriä ja miehet löysivät etsimänsä. Samoin minä hieman myöhemmin.
Hotelli osoittautui jo kokemukseksi sinänsä. Sen nimi, DI ANN, komeilee näyttävästi ison kerrostalon kolmannen tai neljännen kerroksen korkeudella. Katutasolla oli kuitenkin ravintoloita ja turistikrääsämyymälöitä ja olin hieman ihmeissäni, että missä se hotelli on. Seurasin numerointia ja yhdessä kapeassa ja rähjäisessä ovessa luki DI ANN. Oven takaa paljastui järkyttävän jyrkkä portaikko kapeilla askelmilla. Se tuntui olevan ihan vitsi! Vastaavia näin joskus aikoinaan Egyptissä, kun Kuninkaiden laaksossa oli mahdollisuus mennä hautakammioihin syvälle maan uumeniin kapeita portaita pitkin. Siellä sentään varoitettiin, ettei paikka sovellu huonokuntoisille. Näitä portaita ei saisi millään vietyä isompaa matkalaukkua ylös. Sellaisen alas saattaminen olisi huomattavasti helpompaa, mutta sitä ennen kannattaa kyllä köyttää laukku huolellisesti kiinni.
Asiakastietoja täyttäessäni portaikosta kuului ähinää ja puhinaa ja pian aulaan saapui minua nuorempi mies keskikokoisen matkalaukun kanssa kristusta ja jeesusta puhisten.
Huone on samaa sorttia ulko-oven ja portaikon kanssa; melko rähjäinen ja epäsiistin oloinen. Juomalaseja on kaksi ja ne ovat eri paria. Kaapissa on kuusi tai seitsemän henkaria, jotka ovat kaikki erilaisia ja yhdessä on kiinni vaatekaupan kokomerkintä "M". Kokolattiamatto on tumman ruskea, mutta silti siinä näkyy tahroja. Ikkunasta näkyy viereisen talon tiiliseinä. Ja tästä pulitan yhteensä 200,- kahdelta yöltä. Mutta ajatellaanpa positiivisesti: sijainti on erinomainen, minulla on oma vessa ja suihku, lakanat ovat puhtaat ja sänky on patterin vieressä. Kaapissa on safety box ja lattialla ei juokse torakoita. Huoneeni sattuu olemaan takapihalle päin, joten liikenteen melu ei häiritse yhtään. Brysselissä se oli aivan mahdotonta.
Majoitusten hintataso Amsterdamissa viikonloppuisin, ja ainakin tähän aikaan vuodesta on korkea. Edullisemmin olisi saanut yhteismajoituksia, tai jaetulla WC:llä ja pesuhuoneella olevia huoneita, mutta ne eivät ole vaihtoehtoja minulle. Muutamaa kymppiä edullisemmin olisin saanut huoneen omalla vessalla 8 km päästä, mutta se olisi tuonut omat haasteensa. Selkeästi halvempaa vaihtoehtoa ei ollut lainkaan.
Mitäpä sitten muutakaan, kuin menoksi!
Mistähän sitä aloittaisi?
Aloitetaan vaikkapa polkupyöristä. Hyväksi ystäväkseni muodostunut Berlitz kertoo, että polkupyöriä on kaupungissa enemmän, kuin asukkaita. (Jos heitä on yli 820 000, niin pyöriä lienee miljoona.) Kypärä on päässä vain harvalla ja Berlitzkin kertoo, että niiden käyttö ei ole tavallista eikä niitä ole aina vuokraamoissa tarjollakaan.
Toinen hämmentävä asia on kannabis. Se tuntuu olevan kaikkialla ja lisäksi erittäin näkyvästi. Ensimmäinen kohdalleni osunut Coffee Shop oli pari sataa metriä rautatieasemalta. Keskustaa kohti kävellessä niiden määrä vain lisääntyi ja parhaimmillaan niitä oli useampia vierekkäin. Berlitzin matkaoppaan mukaan kaupungissa on 150 kahvibaaria, joissa voi nauttia laillisesti kannabista ja rentoutua. Lisäksi hamppu näkyy korteissa, t-paidoissa, jääkaappimagneeteissa, sukissa, boksereissa, avaimenperissä, mukeissa, kekseissä, suklaassa, tikkareissa... You name it! Matkamuistomyymälöissä myydään bongeja ja siemeniä. Kukkatorilla oli valmispaketteja aloittelevalle kasvattajalle. Suvaitsevaisuus tuntuu menneen äärimmilleen ja yrittäjät hyödyntävät sitä kaikin mahdollisin tavoin. Kovat huumeet ovat kuitenkin jyrkästi kiellettyjä ja sallivalla kannabispolitiikalla pyritään siihen, että käyttäjät pidetään erossa rikollisista, jotka kaupittelevat kovia huumeita.
Hotellilta suuntasin suoraan Dam-aukioa kohti, joka on eräänlainen kaupungin keskipiste. Sen yhdellä reunalla kohoaa Koninklijk Paleis, eli kuninkaanlinna. Linnaan päin katsottaessa, aukion vasemmalla reunalla (etelälaidalla) on Madame Tussauds ja linnan vieressä Nieuwe Kerk, Uusi kirkko. Damilla on myös Nationaal Monument, kansallismonumentti, joka pystytettiin toisessa maailmansodassa kaatuneiden alankomaalaisten muistoksi.
Tarpeellisen määrän valokuvia otettuani jatkoin matkaani eteenpäin. Pian saavuin Amsterdamin punaisten lyhtyjen alueelle, joka päiväaikaan näytti lähes samalta, kuin mikä muu alue tahansa, joskin seksivälinekauppojen keskittyminen tälle alueelle oli nähtävissä selvästi. Kadut Oudezijds Voorburgwal ja Oudezijds Achterburgwal sijaitsevat lähes ydinkeskustassa ja niiden kapeilla sivukujilla on käydään ilta-aikaan hieman erilaista kauppaa, kuin rihkamakaupassa. Iltapäivällä paikalla näytti olevan vain muutama nainen, jotka yrittivät saada ohikulkevia miehiä tarttumaan verkkoihinsa.
Matkani jatkui eteenpäin vailla mitään erityistä päämäärää. Menin sinne, mihin muutkin turistit. Kaikkialla ympärillä oli oli todella paljon ihmisiä enkä voinut olla ajattelematta, mikä ryysis täällä mahtaa olla kuukauden tai kahden kuluttua, kun lomakaudet pyörähtävät käyntiin. Viikonloppu toki ajankohtana on ruuhkainen, sillä tänne pääsee muutamassa tunnissa monesta maasta. Epäilemättä Amsterdamissa on myös varsinainen turistikausikin jo alkanut ja kukkien takia tänne matkustelevat ihmiset ovat nyt jo auttamattomasti myöhässä. Esimerkiksi Keukenhofin kasvitieteellinen puutarha sulki ovensa jo tämän viikon alussa. Seuraavan kerran sinne pääsee ensi vuoden maaliskuussa.
Matkani jatkui kohti Vondelparkia, mikä on 45 hehtaarin kokoinen puistoalue, ja sitä kutsutaan Amsterdamin keuhkoiksi. Puistossa on lampia ja siellä voi hölkkäillä, istuskella penkeillä tai nurmikolla ja tietenkin - pyöräillä!
Vondelparkin vierestä löysin puolivahingossa Hard Rock Cafen ja täten sain kokoelmaani jälleen uuden paidan ja lasin.
Jatkoin matkaa eteenpäin ja pian saavuin Kansallismuseon (Rijksmuseum) eteen. Berlitzin oppaan mukaan museo kävi läpi vuosikymmenen kestävän kunnostus- ja laajennusremontin, joka maksoi 375 miljoonaa euroa. Se avattiin uudelleen vuonna 2013. Entisöintityöt venyivät suunniteltua pitemmäksi siksi, että pyöräilijöiden etua vaaliva ryhmä (!) vastusti museon sisäpihojen välistä kulkeneen pyöräilyreitin katkaisemista. Pyöräilijät veivät voiton ja saivat pitää väylänsä.
Museon kuuluisin teos on Rembrandtin Yövartio, vuodelta 1642, jolle on museossa oma sali.
Kello oli lähes tarkalleen kahdeksan, kun satuin jälleen Madame Tussaudsin vahakabinetin eteen. Etuoven viereen oli kiinnitetty pahvinen kellotaulu, jossa viisarit osoittivat klo 21 ja vieressä luki "opening today". Sisäänheittäjä yritti juuri saada erästä perhettä ostamaan liput ja kuulin, kuinka hän kertoi normaalihinnan aikuisilta olevan 23,50€, mutta kellonajasta johtuen sisään pääsisi nyt vain 17,50 eurolla. Perhe ei tarttunut tarjoukseen, mutta minä kysyin myyjältä, oliko sisällä ruuhkaista ja arveliko hän tunnin riittävän. Houkutti kovasti hoitaa vahakabinettikäynti alta pois, mutta en halunnut myöskään kiirehtiä. Vastaukset olivat tietysti arvattavissa, eli tunti riittää ja ei ole ruuhkaa. Ostin lipun ja menin sisään.
Madame Tussaudsin vahakabinetteja on Amsterdamin lisäksi Hongkongissa, Las Vegasissa, Berliinissä, New Yorkissa, Shanghaissa, Washingtonissa ja Hollywoodissa, sekä tietenkin se ainoa ja oikea Lontoossa. Olen käynyt Lontoon vahakabinetissa kahdesti ja sen lisäksi olen käynyt Madame Tussaudsilla Hongkongissa. Lontoon näyttely on ainutlaatuinen ja huikean viihdyttävä, mutta upea oli Hongkonginkin versio. Se oli hämmästyttävän monipuolinen, eikä hävennyt isoveljelleen yhtään, vaikkei tietenkään ollut samanveroinen. Tämä Amsterdamin kabinetti sen sijaan oli valtava pettymys. Nukkeja olisi pitänyt olla ainakin toinen samanmoinen määrä, jotta voitaisiin puhua Madame Tussaudsista. Kyllä pelkkä nimi on jo sellainen brändi, että se asettaa vaatimuksia. Hyvää käynnissä oli se, että sisällä ei todellakaan ollut tungosta ja se, että tunti riitti mainiosti, eikä tullut edes kiire. Ehdin vastailla tietokonekyselyynkin siinä ajassa, kun ystävällinen virkailija sitä pyysi. Itse asiassa valitsin pitemmän version kyselystä, jotta käynnistäni olisi edes jollekin jotain iloa. Oli hyvä sattuma, että satuin paikalle juuri silloin ja kuulin myyjän tarjouksen. Muussa tapauksessa olisin mennyt huomenna ajoissa, ettei vain olisi ruuhkaista ja sitten ehkä harmitellut huonoa hinta-laatusuhdetta. Mielestäni tarjoushinta 17,50€ oli myös aivan liikaa.
Tämän jälkeen tein uudestaan pienen kierroksen punaisten lyhtyjen alueella. Alkoi hämärtää ja kello oli jo sen verran, että kapeiden kujien ikkunoihin alkoi ilmestyä pienissä alusvaatteissa ja huikean korkeissa koroissa seisovia kauniita ja muodokkaita naisia esittelemään sulojaan. Potentiaaliset asiakkaat ja turistit tungeksivat kujilla toisten katsellessa naisia rohkeasti, toisten vain vilkuillessa heitä vaivaantuneina. Naiset pyörittelevät hiustupsuja sormiensa välissä, tai nostelevat rintaliivejään, kuka mitäkin. Muutamissa ikkunoissa verhot olivat kiinni, joten nähtävästi raha vaihtoi niissä omistajaa. Ja kaikki tämä tapahtuu kirkonkellojen soidessa taustalla. Alueella liikkuu paljon turisteja ja siellä on turvallista kulkea, joskin ihmispaljous sai pitämään laukusta lujemmin kiinni. Punaisin lyhdyin koristellun "kauppakujan" jälkeen saattoi aueta leveämpi tien osuus, jolla oli ravintoloita, baareja ja jokunen rihkamakauppa niiden välissä. Tarjolla oli siis monenlaista tavaraa vieri vieressä, sulassa sovussa. Nyt sekin ihme on nähty.
Huomenna lähden liikkeelle niin aikaisin, kuin mahdollista. Jokiristeilyjen ensimmäiset lähdöt ovat klo 10 alkaen, ja aion olla ensimmäisten joukossa. Huominen on ainoa kokonainen päivä täällä ja siitä on otettava kaikki irti.
Kuninkaanlinna Dam-aukion laidalla.
Kansallismuseo, eli Rijksmuseum, josta löytyy kuuluisa Rebrandtin maalaus, Yövartio.
Anne Frankin vahanukke Madame Tussaudsilla.
Samuel L Jackson roolissaan elokuvassa Captain America.
Kaunis Amsterdam
Päärautatieasema, eli Amsterdam Centraal, on uljas rakennus. Se on rakennettu jo vuonna 1889, mutta on korjattu perusteellisesti parin viime vuoden aikana. Amsterdamin keskusta aukeaa käytännössä aseman edestä ja koska (ydin)keskusta on pieni, kaikki tärkeät paikat ovat aivan käsillä.
Tällä kertaa olin varautunut etukäteen huolellisesti etsimällä kartalta hotellini etukäteen. Tiesin sijainnin olevan hyvä, mutta varausta tehdessäni olin tuijottanut hintaa enemmän, kuin karttaa. Siksi totuus hotellin keskeisestä sijainnista oli iloinen yllätys, kun viimeisenä iltana Brysselissä selvittelin sitä. Siitä huolimatta olin jälleen hetken ulkona kartalta. Minulla tosiaan oli nyt sellainen ja aseman edessä tutkin sitä huolellisesti ja kirjoitin reittisuunnitelman muistiini. Vähän matkaa kuljettuani alkoi tuntua siltä, että kadut eivät mene lainkaan kuten kartalla, ja kun kaivoin sen jälleen esiin, olin jo ihan hukassa.
Erään kadun kulmassa seisoi kolme kikattelevaa, parikymppistä nuorta miestä, jotka keskustelivat keskenään jollain ulkomaan kielellä. Oma-aloitteisena kysyin heiltä, puhuvatko he englantia ja sain vastaukseksi "yes". Näytin heille karttaani ja kysyin, osaavatko he kertoa, missä sitä ollaan. Kaikki hihittelivät, ettei heillä ole hajuakaan, koska ovat itsekin eksyksissä, sillä mistään ei löydy yhtään kannabiskahvilaa. Fiiliksestä päätellen sellainen oli kuitenkin jo jossain vaiheessa löytynyt. Sanoimme toisillemme "moit" ja miehet jatkoivat matkaa. Minä puolestani kaivoin puhelimeni esiin ja vanha tuttu karttapalvelun nainen kertoi ystävällisellä äänellä, että olen menossa aivan oikeaan suuntaan ja 500 metrin päässä täytyy kääntyä oikealle, jonka jälkeen hotellini on heti vasemmalla.
Hetken kuluttua samat kundit tulivat uudestaan vastaan. He olivat löytäneet jostain kartan, johon oli merkitty kaikki keskustan kannabiskahvilat. Heillä tuntui olevan perin hauskaa, vaikka eivät edelleenkään tienneet, missä olivat. Minulla sen sijaan oli jo suhteellisen tarkka käsitys siitä ja näytin heille paikan. Tässä vaiheessa tulin kysyneeksi, mistä he ovat kotoisin. Vastaus oli: Englannista, Newcastlesta! Olin aivan äimänä ja sanoin heille, etten ymmärrä sanaakaan, mitä he höpöttävät toisilleen. Miehet naureskelivat, että ehkä murre on niin erikoista.
Taitoimme yhdessä matkaa parisataa metriä ja miehet löysivät etsimänsä. Samoin minä hieman myöhemmin.
Hotelli osoittautui jo kokemukseksi sinänsä. Sen nimi, DI ANN, komeilee näyttävästi ison kerrostalon kolmannen tai neljännen kerroksen korkeudella. Katutasolla oli kuitenkin ravintoloita ja turistikrääsämyymälöitä ja olin hieman ihmeissäni, että missä se hotelli on. Seurasin numerointia ja yhdessä kapeassa ja rähjäisessä ovessa luki DI ANN. Oven takaa paljastui järkyttävän jyrkkä portaikko kapeilla askelmilla. Se tuntui olevan ihan vitsi! Vastaavia näin joskus aikoinaan Egyptissä, kun Kuninkaiden laaksossa oli mahdollisuus mennä hautakammioihin syvälle maan uumeniin kapeita portaita pitkin. Siellä sentään varoitettiin, ettei paikka sovellu huonokuntoisille. Näitä portaita ei saisi millään vietyä isompaa matkalaukkua ylös. Sellaisen alas saattaminen olisi huomattavasti helpompaa, mutta sitä ennen kannattaa kyllä köyttää laukku huolellisesti kiinni.
Asiakastietoja täyttäessäni portaikosta kuului ähinää ja puhinaa ja pian aulaan saapui minua nuorempi mies keskikokoisen matkalaukun kanssa kristusta ja jeesusta puhisten.
Huone on samaa sorttia ulko-oven ja portaikon kanssa; melko rähjäinen ja epäsiistin oloinen. Juomalaseja on kaksi ja ne ovat eri paria. Kaapissa on kuusi tai seitsemän henkaria, jotka ovat kaikki erilaisia ja yhdessä on kiinni vaatekaupan kokomerkintä "M". Kokolattiamatto on tumman ruskea, mutta silti siinä näkyy tahroja. Ikkunasta näkyy viereisen talon tiiliseinä. Ja tästä pulitan yhteensä 200,- kahdelta yöltä. Mutta ajatellaanpa positiivisesti: sijainti on erinomainen, minulla on oma vessa ja suihku, lakanat ovat puhtaat ja sänky on patterin vieressä. Kaapissa on safety box ja lattialla ei juokse torakoita. Huoneeni sattuu olemaan takapihalle päin, joten liikenteen melu ei häiritse yhtään. Brysselissä se oli aivan mahdotonta.
Majoitusten hintataso Amsterdamissa viikonloppuisin, ja ainakin tähän aikaan vuodesta on korkea. Edullisemmin olisi saanut yhteismajoituksia, tai jaetulla WC:llä ja pesuhuoneella olevia huoneita, mutta ne eivät ole vaihtoehtoja minulle. Muutamaa kymppiä edullisemmin olisin saanut huoneen omalla vessalla 8 km päästä, mutta se olisi tuonut omat haasteensa. Selkeästi halvempaa vaihtoehtoa ei ollut lainkaan.
Mitäpä sitten muutakaan, kuin menoksi!
Mistähän sitä aloittaisi?
Aloitetaan vaikkapa polkupyöristä. Hyväksi ystäväkseni muodostunut Berlitz kertoo, että polkupyöriä on kaupungissa enemmän, kuin asukkaita. (Jos heitä on yli 820 000, niin pyöriä lienee miljoona.) Kypärä on päässä vain harvalla ja Berlitzkin kertoo, että niiden käyttö ei ole tavallista eikä niitä ole aina vuokraamoissa tarjollakaan.
Toinen hämmentävä asia on kannabis. Se tuntuu olevan kaikkialla ja lisäksi erittäin näkyvästi. Ensimmäinen kohdalleni osunut Coffee Shop oli pari sataa metriä rautatieasemalta. Keskustaa kohti kävellessä niiden määrä vain lisääntyi ja parhaimmillaan niitä oli useampia vierekkäin. Berlitzin matkaoppaan mukaan kaupungissa on 150 kahvibaaria, joissa voi nauttia laillisesti kannabista ja rentoutua. Lisäksi hamppu näkyy korteissa, t-paidoissa, jääkaappimagneeteissa, sukissa, boksereissa, avaimenperissä, mukeissa, kekseissä, suklaassa, tikkareissa... You name it! Matkamuistomyymälöissä myydään bongeja ja siemeniä. Kukkatorilla oli valmispaketteja aloittelevalle kasvattajalle. Suvaitsevaisuus tuntuu menneen äärimmilleen ja yrittäjät hyödyntävät sitä kaikin mahdollisin tavoin. Kovat huumeet ovat kuitenkin jyrkästi kiellettyjä ja sallivalla kannabispolitiikalla pyritään siihen, että käyttäjät pidetään erossa rikollisista, jotka kaupittelevat kovia huumeita.
Hotellilta suuntasin suoraan Dam-aukioa kohti, joka on eräänlainen kaupungin keskipiste. Sen yhdellä reunalla kohoaa Koninklijk Paleis, eli kuninkaanlinna. Linnaan päin katsottaessa, aukion vasemmalla reunalla (etelälaidalla) on Madame Tussauds ja linnan vieressä Nieuwe Kerk, Uusi kirkko. Damilla on myös Nationaal Monument, kansallismonumentti, joka pystytettiin toisessa maailmansodassa kaatuneiden alankomaalaisten muistoksi.
Tarpeellisen määrän valokuvia otettuani jatkoin matkaani eteenpäin. Pian saavuin Amsterdamin punaisten lyhtyjen alueelle, joka päiväaikaan näytti lähes samalta, kuin mikä muu alue tahansa, joskin seksivälinekauppojen keskittyminen tälle alueelle oli nähtävissä selvästi. Kadut Oudezijds Voorburgwal ja Oudezijds Achterburgwal sijaitsevat lähes ydinkeskustassa ja niiden kapeilla sivukujilla on käydään ilta-aikaan hieman erilaista kauppaa, kuin rihkamakaupassa. Iltapäivällä paikalla näytti olevan vain muutama nainen, jotka yrittivät saada ohikulkevia miehiä tarttumaan verkkoihinsa.
Matkani jatkui eteenpäin vailla mitään erityistä päämäärää. Menin sinne, mihin muutkin turistit. Kaikkialla ympärillä oli oli todella paljon ihmisiä enkä voinut olla ajattelematta, mikä ryysis täällä mahtaa olla kuukauden tai kahden kuluttua, kun lomakaudet pyörähtävät käyntiin. Viikonloppu toki ajankohtana on ruuhkainen, sillä tänne pääsee muutamassa tunnissa monesta maasta. Epäilemättä Amsterdamissa on myös varsinainen turistikausikin jo alkanut ja kukkien takia tänne matkustelevat ihmiset ovat nyt jo auttamattomasti myöhässä. Esimerkiksi Keukenhofin kasvitieteellinen puutarha sulki ovensa jo tämän viikon alussa. Seuraavan kerran sinne pääsee ensi vuoden maaliskuussa.
Matkani jatkui kohti Vondelparkia, mikä on 45 hehtaarin kokoinen puistoalue, ja sitä kutsutaan Amsterdamin keuhkoiksi. Puistossa on lampia ja siellä voi hölkkäillä, istuskella penkeillä tai nurmikolla ja tietenkin - pyöräillä!
Vondelparkin vierestä löysin puolivahingossa Hard Rock Cafen ja täten sain kokoelmaani jälleen uuden paidan ja lasin.
Jatkoin matkaa eteenpäin ja pian saavuin Kansallismuseon (Rijksmuseum) eteen. Berlitzin oppaan mukaan museo kävi läpi vuosikymmenen kestävän kunnostus- ja laajennusremontin, joka maksoi 375 miljoonaa euroa. Se avattiin uudelleen vuonna 2013. Entisöintityöt venyivät suunniteltua pitemmäksi siksi, että pyöräilijöiden etua vaaliva ryhmä (!) vastusti museon sisäpihojen välistä kulkeneen pyöräilyreitin katkaisemista. Pyöräilijät veivät voiton ja saivat pitää väylänsä.
Museon kuuluisin teos on Rembrandtin Yövartio, vuodelta 1642, jolle on museossa oma sali.
Kello oli lähes tarkalleen kahdeksan, kun satuin jälleen Madame Tussaudsin vahakabinetin eteen. Etuoven viereen oli kiinnitetty pahvinen kellotaulu, jossa viisarit osoittivat klo 21 ja vieressä luki "opening today". Sisäänheittäjä yritti juuri saada erästä perhettä ostamaan liput ja kuulin, kuinka hän kertoi normaalihinnan aikuisilta olevan 23,50€, mutta kellonajasta johtuen sisään pääsisi nyt vain 17,50 eurolla. Perhe ei tarttunut tarjoukseen, mutta minä kysyin myyjältä, oliko sisällä ruuhkaista ja arveliko hän tunnin riittävän. Houkutti kovasti hoitaa vahakabinettikäynti alta pois, mutta en halunnut myöskään kiirehtiä. Vastaukset olivat tietysti arvattavissa, eli tunti riittää ja ei ole ruuhkaa. Ostin lipun ja menin sisään.
Madame Tussaudsin vahakabinetteja on Amsterdamin lisäksi Hongkongissa, Las Vegasissa, Berliinissä, New Yorkissa, Shanghaissa, Washingtonissa ja Hollywoodissa, sekä tietenkin se ainoa ja oikea Lontoossa. Olen käynyt Lontoon vahakabinetissa kahdesti ja sen lisäksi olen käynyt Madame Tussaudsilla Hongkongissa. Lontoon näyttely on ainutlaatuinen ja huikean viihdyttävä, mutta upea oli Hongkonginkin versio. Se oli hämmästyttävän monipuolinen, eikä hävennyt isoveljelleen yhtään, vaikkei tietenkään ollut samanveroinen. Tämä Amsterdamin kabinetti sen sijaan oli valtava pettymys. Nukkeja olisi pitänyt olla ainakin toinen samanmoinen määrä, jotta voitaisiin puhua Madame Tussaudsista. Kyllä pelkkä nimi on jo sellainen brändi, että se asettaa vaatimuksia. Hyvää käynnissä oli se, että sisällä ei todellakaan ollut tungosta ja se, että tunti riitti mainiosti, eikä tullut edes kiire. Ehdin vastailla tietokonekyselyynkin siinä ajassa, kun ystävällinen virkailija sitä pyysi. Itse asiassa valitsin pitemmän version kyselystä, jotta käynnistäni olisi edes jollekin jotain iloa. Oli hyvä sattuma, että satuin paikalle juuri silloin ja kuulin myyjän tarjouksen. Muussa tapauksessa olisin mennyt huomenna ajoissa, ettei vain olisi ruuhkaista ja sitten ehkä harmitellut huonoa hinta-laatusuhdetta. Mielestäni tarjoushinta 17,50€ oli myös aivan liikaa.
Tämän jälkeen tein uudestaan pienen kierroksen punaisten lyhtyjen alueella. Alkoi hämärtää ja kello oli jo sen verran, että kapeiden kujien ikkunoihin alkoi ilmestyä pienissä alusvaatteissa ja huikean korkeissa koroissa seisovia kauniita ja muodokkaita naisia esittelemään sulojaan. Potentiaaliset asiakkaat ja turistit tungeksivat kujilla toisten katsellessa naisia rohkeasti, toisten vain vilkuillessa heitä vaivaantuneina. Naiset pyörittelevät hiustupsuja sormiensa välissä, tai nostelevat rintaliivejään, kuka mitäkin. Muutamissa ikkunoissa verhot olivat kiinni, joten nähtävästi raha vaihtoi niissä omistajaa. Ja kaikki tämä tapahtuu kirkonkellojen soidessa taustalla. Alueella liikkuu paljon turisteja ja siellä on turvallista kulkea, joskin ihmispaljous sai pitämään laukusta lujemmin kiinni. Punaisin lyhdyin koristellun "kauppakujan" jälkeen saattoi aueta leveämpi tien osuus, jolla oli ravintoloita, baareja ja jokunen rihkamakauppa niiden välissä. Tarjolla oli siis monenlaista tavaraa vieri vieressä, sulassa sovussa. Nyt sekin ihme on nähty.
Huomenna lähden liikkeelle niin aikaisin, kuin mahdollista. Jokiristeilyjen ensimmäiset lähdöt ovat klo 10 alkaen, ja aion olla ensimmäisten joukossa. Huominen on ainoa kokonainen päivä täällä ja siitä on otettava kaikki irti.
Kommentit
Lähetä kommentti