Roinaa ja rompetta
Kuten otsikosta voi arvata, joskus tulee hankittua tavaroita, jotka voivat olla tarpeellisia ja käteviä, mutta joita ilmankin pärjää. Tässä muutama sellainen ;-)
Jumppaan ja kuntoilen mielelläni kaikkialla muualla, paitsi salilla. Kesällä pyöräilen ja kävelen (hyvin) pitkiä lenkkejä. Talvellakin kävelen, mutta liikunta siirtyy sisäpainotteiseksi, koska suosimani pyöräily on hieman haastavaa talvella enkä ole vielä löytänyt fatbiken tuomaa riemua, vaikka muutama työkaveri on sitä suositellut minulle. Omistan crosstrainerin, eli ellipsilaitteen ja kesäurheilukauden päätyttyä jauhan sitä useamman kerran viikossa telkkaria katsoessani. Sillä saa hyvää peruskuntoa pidettyä yllä ja miksei kohotettuakin, jos kasvattaa vastuksia ja pidentää treeniaikaa. Koska laite on juoksumattoon verrattavissa, sen antama hyöty painottuu alakroppaan. Takaperin ja kyykyssä polkemalla vastusta voi kohdentaa esimerkiksi enemmän peppuun ja takareisiin. Yläkroppaa laitteella ei saa vahvistettua millään, joskin (ylä)kehon huoltona käsien edestakaisin veivaaminen toimii erinomaisesti, sillä jäykkä niska ja yläselkä saavat hyvää treeniä.
Vatsalihasten treenaaminen on syvältä, mikäli ne ovat huonossa kunnossa.. Oikeastaan kaikki treenaaminen on kamalaa, jos lähtökohdat ovat heikot, mutta yllättävän nopeasti se alkaa muuttua mukavammaksi. Olen laiminlyönyt vatsalihastreenit useamman vuoden ajan. Oikeastaan en koskaan ole erityisesti harjoittanut mitään lihasryhmiä ihan spesifisti, mutta olin piiiitkään mukana kamppailu-urheilussa ja säännöllisesti harjoituksissa käydessäni myös lihaskuntoilua tuli tehtyä useammin ja enemmän. Ja kuinkas ollakaan: lajin lopettamisen jälkeen vatsalihasten, selkälihasten tai punnerruksien teko kotona jäi tekemättä! Pettymys ja yllätys olivat suuria, kun alkusyksyllä eräänä iltana kiilasin nilkat pöydän reunan alle ja ryhdyin vatsalihasjumppaan. Eihän siitä tullut oikein mitään. Huonokuntoiset lihakset ilmoittivat olemassaolostaan heti ja ristiselkään sattui.
Olin nähnyt mainoksia Smart Wonder Core -vatsalihaslaitteesta tvinsin mainoksissa. Laitetta mainostavista malleista ei kannata ottaa tavoitetta, sillä hehän ovat kaikki liikunnan alan ammattilaisia ja tekevät vatsalihasliikkeitä kahdeksan tuntia päivässä. Mutta itse laite tuntui vakuuttavalle ja luettuna kehuja netistä, päätin hankkia sellaisen.
Tein mielestäni hyvän ostoksen! Laite on tukeva ja miellyttävä käyttää. Pyllyn alunen on leveä ja pehmustettu ja siinä on hyvin miellyttävä ja tukeva istua. Taakse nojaaminen ei satu lainkaan, koska pehmuste on niin hyvä. Vatsalihaksia tehdessä vastusta on molempiin suuntiin. "Taivutuskulmaa" voi säätää ruuveista jonkin verran. Vastusta ei voi säätää ja tämä on hieman sääli.
Nyt olen käyttänyt vempelettä parin kuukauden ajan 3-4 kertaa viikossa säännöllisesti. Vatsalihasliikkeiden tekeminen tuntuu jo paljon miellyttävämmälle ja joka kerta niitä jaksaa tehdä enemmän.
Ja onhan näissä twinsin laitteissa aina se hyvä puoli, että kun niitä ei jaksa katsella, niin ne taittuvat kätevästi kasaan, jolloin ne voi piilottaa (ja unohtaa) vaikka sohvan alle ;-)
**********************************************************************************
Teen istumatyötä ja sekös rasittaa selkää. Kärsin aika ajoin niskasärystä (tämän vuoksi käyn 3-4 kertaa vuodessa naprapaatilla ja siitä olen kertonut enemmän täällä). Alaselkäkin on usein jumissa. Habitare-messuilla kummityttöni (jälleen mainittu!) kanssa vieraillessani tutustuin Humantool-satulatuoliin. Se on istuin, jota voi käyttää lähes kaikenlaisten tuolien päällä. Pohja on pallon muotoinen ja se asetetaan istuimen mukana tulevan pyöreän tuen päälle. Satulatuoli opettaa hyvää työskentelyasentoon ja jatkuva pieni liike ja tasapainoilu pitävät pientä lihasliikettä koko ajan yllä. Tuolin mainostetaan parantavan ryhtiä, fyysistä kuntoa ja hyvinvointia. Se aktivoi ja vahvistaa lantion aluetta.
Humantool-osastolle päätyessämme olimme molemmat jo melkoisen poikki käveltyämme messualueella ristiin rastiin kilometritolkulla. Istahdettuamme testituoleille ihana ja rentouttava tunne oli välitön! Tuntui sille, että eihän tästä viitsisi nousta jatkamaan matkaa lainkaan. Jostain syystä en tehnyt investointia tuoliin vielä tuolloin, mutta arkeen ja työpisteen ääreen palattuani kokemus muistui jälleen mieleen ja hankin istuimen. Se on ollut kovassa käytössä ja työpäivien jälkeen selkäni on tuntunut paljon terveemmälle. Suosittelen lämpimästi istumatyötä tekeville tämän hankkimista!
Autoilijoille mieleinen tuote on varmasti Humantool Pilot Spot, mikä on selkärankaa tukeva selkätuki, jonka saa kiinnitettyä auton istuimeen. Myös tätä oli mahdollisuus kokeilla messuilla ja se vaikutti myös hyvälle tuotteelle.
Nyt kun sain tekstin valmiiksi ja kuvat liitettyä, jäin miettimään otsikkoa "Roinaa ja rompetta". Ovatko nämä hankintani sellaisia? Ehkä ilmankin pärjää, mutta minulle nämä ovat kyllä tuoneet paljon iloa ja hyvinvointia. En kuitenkaan muuta otsikkoa, koska se on mielestäni niin hauska ;-)

Smart Wonder Core |

Humantool satulaistuin |

Kommentit
Lähetä kommentti