Brunei matkakokemuksia. Bandar Seri Begawan, päivä 1.

Brunei, eli Brunei Darussalam sijaitsee Borneon saaren pohjoisosassa. Sen pääkaupunki on nimeltään Bandar Seri Begawan. Maa on erittäin rikas öljyvarojen takia. Pullovesi maksaa enemmän, kuin polttoaine. Mikäli wikipediaan on uskominen, maassa ei peritä veroja, siellä on ilmainen koulutus ja ilmaiset asunnot. Varakkuuden takia Brunei ei ole hakannut sademetsiään, vaan päinvastoin, suojellut niitä. Maan pinta-alasta 79% on metsää ja suurin osa siitä täysin koskematonta. Maata hallitsee sulttaani Hassanal Bolkiah, joka on yksi maailman rikkaimpia ihmisiä. Kaikki valta on hänen käsissään, vaikka hänellä toki onkin useita neuvonantajia. Useiden eri tietolähteiden mukaan hänellä on huomattava autokokoelma, mm. 500 kappaletta Rolls Royceja. Kyllä! Tuossa ei ole yhtään nollaa liikaa. Sulttaanin palatsi on nimeltään Istana Nurul Iman, mikä on rakennettu keinotekoiselle kukkulalle. Sitä on pidetty maailman suurimpana asuinkäytössä olevana linnana, sillä siellä on 1800 huonetta. Palatsiin ei pääse, eikä sen lähellekään pääse. Palatsin ympärillä on aita ja aidan ja palatsin välissä niin iso puisto, että palatsia ei pääse kuvaamaan. Portin taakse vievä tie mutkittelee niin, ettei voi kuvitella kuvaavansa mitään edes tien "yli", tai taakse. Palatsi on noin kuuden kilometrin päässä keskustasta.

Brunein väestöstä suurin osa on muslimeja ja tämä näkyy ainakin pääkaupungissa selvästi. Saapumispäivänäni perjantaina suurin osa liikkeistä ja ravintoloista piti ovet suljettuina koko päivän pakollisen rukouspäivän takia. Maassa on kuitenkin myös buddhalaisia ja kristittyjä. Aivan keskeiseltä paikalta, kaupungin keskustan reunalta, löytyy kaunis buddhalaistemppeli. Bruneissa koulunkäynti on pakollista yhdeksän vuoden ajan. Maassa on ollut aikoinaan myös pääkallonmetsästäjiä, mutta ei enää.. Brunei on ollut täysin itsenäinen valtio vasta vuodesta 1984. Siihe saakka se oli ollut brittiläinen protektoraatti vuodesta 1888. Protektoraatti tarkoittaa suojelualuetta, joka on toisen valtion suojeluksessa. Ne, joita kiinnostaa Brunein historia tätä pitemmälle, ottakoot itse selvää.

Aamulla pohdin, että mitä ihmettä sitä nyt tekisi. Kaksi kokonaista päivää edessä! Johonkin retkelle oli päästävä ja jotain kokemuksia koettava. Etsin netistä yhden matkatoimiston osoitteen ja arvelin, että eiköhän niitä löydy lisää, kun koluan keskustan harvoja katuja edestakaisin. Hotellin huonehintaan sisältynyt aamupala oli kehno ja sillä pääsi nipin napin liikkeelle. Kävelin ensimmäisenä osoitteeseen, minkä olin kaivanut netistä toivoakseni löytäväni sieltä retkiä järjestävän matkatoimiston. Löysinkin, mutta se oli suljettu. Löysin pian myös toisen, mutta sekin oli suljettu. Sitten törmäsin samaan ranskalaispariskuntaan, jonka olin tavannut edellisenä päivänä. Valitin, kuinka kaikki matkatoimistot tuntuvat olevan kiinni, mutta he olivat löytäneet muutaman avoinna olevan ja neuvoivat paikat minulle.

Alunperin olin suunnitellut Ulu Temburong National Park retkeä, mutta koska olin käynyt reissuni aikana jo yhdessä kansallispuistossa omin päin ja toisessa ohjatulla retkellä JA koska täällä olisi mahdollista nähdä nenäapinoita toisentyyppisellä retkellä, ajattelin jättää kansallispuiston väliin. Sitäpaitsi hintataso on täällä aivan toista, kuin Malesian puolella. Kansallispuistoretki olisi maksanut 150 Brunein dollaria, mikä on hyvinkin tarkkaan tasan sata euroa. Nenäapinareissun hinta liikkui samoissa summissa, mutta siinä oli muutakin mielenkiintoista ja koska halusin nähdä apinoita sademetsässä ja tänne asti oli tultu, niin olin valmis maksamaan tuon hinnan. Ensimmäinen matkatoimisto järjesti vain lyhyttä, kolmen tunnin apinaretkeä, mikä oli mielestäni suhteettoman kallis (50€). Toinen matkatoimisto taas järjesti koko päivän kestävää ja sisällöltään monipuolista ja kiinnostavaa apinareissua, mutta ei juuri seuraavana päivänä, mikä oli minun viimeinen päiväni Bruneissa. Heillä ei ollut tarjota mitään muuta, kuin kansallispuistoretki seuraavalle päivälle. Palasin ekaan toimistoon ajatuksena osallistua kuitenkin sille kalliille apinareissulle, koska jotain aktiviteettia piti saada. Ilmenikin, että retkelle ei ole ilmoittautunut yhtään ihmistä, joten ei ole mitään ryhmää, johon voisin osallistua. Sitä ei myöskään järjestetä yhdelle, mutta jos maksan kahdesta hinnan, se järjestetään. No way! Temburong puistoon olisi ollut matka tarjolla täälläkin. Kysyin, eikö nyt tosiaan ole yhtään monkey-reissua tarjolla, kun niitä ei kerran siellä Ulu ulussa ole (olin kysynyt). Matkatoimiston täti tuntui äkkäävän jotain, ja sanoi, että kohta, eli reilun tunnin kuluttua, lähtee kahden tunnin risteily tuossa joella ja siellä on mahdollisuus nähdä apinoita kaukana. Hinta oli 39 dollaria, mutta vene lähtee vähän kauempaa ja jos tarvitsen kuljetuksen sinne ja takaisin, se on kymppi suuntaansa lisää, eli kokonaishinta 59 dollaria. Vähän kalliiltahan tuo tuntui parista tunnista, mutta ostin lipun silti. Odotusaikaa kuljettajan lähtöön jäi vajaa tunti ja lähikaduilla hengaillessa törmäsin portugalilaisiin, jotka olivat jo luovuttaneet huoneensa ja kuluttivat aikaa viimeisiä hetkiä, ennen kuin heidän pitkä lentonsa kohti Lontoota Dubain kautta alkaisi. He olivat käyneet Brunein historiaa käsittelevässä museossa ja suosittelivat sitä minulle, mikäli aihe kiinnostaa. Olisihan se ainakin ajankulua.

Tällä kertaa kuljettaja oli ihan virallinen matkatoimiston työntekijä ja auto oli oikea työauto. Mies oli ystävällinen ja asiallinen ja kertoi minulle, kuinka Bruneissa ei veroteta ollenkaan bruneilaisia. Koulutus ja terveydenhoito on heille myös ilmaista. Vene, johon minut vietiin, oli sellainen kahdessa kerroksessa oleva pieni risteilypaatti. Reilun kymmenen hengen matkustajan voimin vene heitti melkein minuutilleen kahden tunnin mittaisen reissun, minkä aikana näimme sademetsää, kelluvat asunnot ja Omarin moskeijan joelta päin. Eipä juuri muuta. Ensimmäisen 20 minuuttia tuijotin tiiviisti metsään, ja odotin näkeväni nenäapinan. Totesin siitä ohimennen jollekin, joka vastasi, että eivät ne tule näin lähelle kaupunkia. Vai niin! Että ei ole edes mahdollista nähdä apinoita! Olo alkoi tuntua huijatulta. Lopetin aktiivisen metsään tuijottelun ja turisin melkein koko loppumatkan intialaisen kanssa, joka höpisi Mumbaista ja sen ympäristöstä ja siellä paikasta toiseen liikumisesta sellaisella pärinäenglannilla, etten ymmärtänyt puoliakaan. Risteilyssä plussaa oli se, että kelluvat kylät ja niiden laajuus tuli hyvin esille. Rahanhukkaa silti koko lysti. Kelluvista asunnoista, tai kylästä voisi kuitenkin mainita sen verran, että ränsistyneen näköiset, toinen toisiinsa kiinni rakennetut tönöt muodostavat yli 30 000 ihmisen kylän. Veneitä suhasi koko ajan eri puolille kylää ja sieltä rantaan "ison kirkon" puolelle. Kylään pääsee myös kävellen puusiltoja pitkin. Olin jo nähnyt sellaisen ja sen päätepisteessä, rannalla, oli hienoja autoja parkissa. Täältä löytyy kiinnostava artikkeli kelluvista asunnoista.

Kuljettajani vei minut takaisin keskustaan ja pienen lenkin jälkeen menin hotelliin, missä ilta vierähti netissä surffaten. Etsin kuumeisesti tekemistä seuraavaksi päiväksi, koska pakkohan täällä nyt on jotain olla. Ja kyllähän tripadvisor itse asiassa antoikin hyviä vinkkejä. En vaan ollut aikaisemmin niihin perehtynyt, koska olin niin juuttunut ajatukseen, että teen jonkun retken. Täältähän löytyisi jotain katsottavaa ihan ilmaiseksikin! Niistä kertoo enemmän seuraava blogi 😊

Veneretken laiva

Kelluvia asuntoja

Näkymää veneestä

Matkalla hotelliin kuvasin bddhalaistemppelin.