Päiväretki Kinabalun kansallispuistoon

maaliskuuta 03, 2018

Päiväretki Kinabalun kansallispuistoon

Tähän alkuun kerron lyhyesti, missä on Kota Kinabalu ja minkä ihmeen takia olen täällä. Borneon saari sijaitsee Kaakkois-Aasiassa ja se on maailman kolmanneksi suurin saari. Suurin osa siitä kuuluu Indonesialle ja tätä osaa kutsutaan nimellä Kalimantan. Malesian puoleiset osat ovat nimeltään Sabah ja Sarawak ja nämä ovat Malesian osavaltioita. Molempien osavaltioiden pinta-alasta suurin osa on trooppista sademetsää ja siellä elää useita lajeja, joita ei muualla tapaa, kuten erittäin uhanalainen borneonoranki. Näillä alueilla on jonkin verran turismia, mutta mistään Thaimaan tyyppisestä kaukomatkailusta ei voi puhua. Turismi liittyy enimmäkseen reppureissailijoihin, jotka haluavat nähdä jotain muuta, kun ne perinteiset turistirysät, missä ei ole jäljellä enää mitään aitoa ja alkuperäistä. Lisäksi Borneon saarelta löytyy kokonainen valtio, pieni ja varakas öljyvaltio nimeltä Brunei, jota hallitsee itsevaltainen sulttaani. Kota Kinabalu puolestaan on Sabahin osavaltion pääkaupunki. Se on Malesian kuudenneksi suurin kaupunki (vuonna 2009 asukasluku 618 000, joten nyt lähes 10 vuotta myöhemmin lienee selkeästi enemmän) ja kasvaa kovaa vauhtia. Kaupunki on saanut nimensä Mount Kinabalun mukaan, mikä on Borneon korkein kohta 4095 m. Kota Kinabalu on matkailijoille portti Borneolle. Sieltä voi jatkaa jopa maateitse Kalimantanin (Indonesia) puolelle, joskin se on hieman työlästä. Yksinkertaisempaa on lentää. Minun syyni tulla tänne oli yksinomaan keino päästä helpoimmalla Taiwanista Bruneihin, koska halusin sinne - en niinkään Kota Kinabaluun. Mutta hieman matkantekoani rauhoittaakseni varasin hotellin kahdeksi yöksi. Alunperin suunittelin Kinabalun kansallispuistoretkeä, sitten tuumin, että haluankin pitää lepopäivän, mutta palasin alkuperäiseen suunnitelmaan todettuani, ettei täällä ole mitään nähtävää.

Pikkubussi tuli hakemaan minua aamulla sovittuun aikaan, vähän yli 8. Kyydissä oli neljä retkikuntalaista ja lisäksi haettiin vielä kaksi lisää läheiseltä hotellilta. Tästä lontoolaistuneesta, aluperin Portugalista kotoisin olevasta pariskunnasta, tuli minulle myöhemmin arvokasta matkaseuraa. Tämän jälkeen kuskimme, joka toimi myös oppaana, esittäytyi ja kertoi päivän kulusta.
Ajomatka ruuhkaisilla teillä eteni alkumatkasta todella hitaasti, vaikka yleisesti ottaen liikenne etenee kovaa vauhtia. Kun pääsimme pahimmasta ruuhkasta eroon noin puolessa tunnissa, yhtenäinen jonossa ajaminen jatkui edelleen, mutta vauhtia oli enemmän.

Ensimmäinen pysähdyspaikka olo noin 1,5 tunnin ajomatkan jälkeen käsityöläiskylässä nimeltä Pekan Nabalu, missä oli iso torialue täynnä kaikenlaista tavaraa ja matkaevästä. Paikka on oletettavasti kaikkien turistibussien pysähdyspaikka. Tässä torissa oli jo jotain järkeä! Myytävien tuotteiden joukossa oli kauniita laukkuja, lompakoita, koriste-esineitä ja vaatteita. Toki joukosta löytyi ne tyypilliset "I love Malesia" -paidat, mutta pääasiassa kaikki tavara oli hyvää. Hintataso oli edullinen, mutta ei halpa. Täältä olisin ostanut jotain, jos olisi ollut tarvetta ja ehdottomasti kaikki näytti paremmalle, kuin missään avoinna olleessa myymälässä Kota Kinabalussa. Torialueen reunalta oli myös hienot näkymät Mount Kinabalu vuorelle.

Pysähdysaikaa oli vain puolisen tuntia ja sitten matka jatkui kohti Kota Kinabalun kansallispuistoa. Puolen tunnin kuluttua tulimme perille puistoon ja siellä teimme pienen kävelyretken sademetsään. Reitti oli vain reilun puolen kilometrin mittainen ja selvästi tehty siten, että vähän heikompijalkaisetkin siitä selviävät. Puistossa on mahdollista vaeltaa omatoimisesti eripituisilla reiteillä ja yksi suosituimmista vaellusreiteistä on kiipeäminen Kota Kinabalun huipulle. Tämä tosin on yhden yön yli kestävä reissu, sillä ketkä sen haluavat tehdä, haluavat myös nähdä auringonnousun huipulta. Matkan varrella olevasta yöpymispaikasta lähdetään silloin ylöspäin klo 02-03 välillä. Retkiä huipulle järjestetään ihan matkatoimistojen kautta, eikä siitä suoriutuminen vaadi mitään erityisiä välineitä tai huippukuntoa. Kengät tosin on oltava hyvät! Meidän pikkuinen kierros sisälsi juuri sen verran sademetsää, että tie ja parkkipaikka katosivat näkyvistä, joten nyt voin sanoa olleeni sademetsässä. Matkan varrella oppaamme esitteli useita kasveja ja puita, kuten pienen bambupuun, maailman pienimmän orkidealajikkeen ja muutamia lääkekasveina käytettäviä kasveja. Opas tiesi hyvin, mistä puhui, sillä jotkut kyselivät tarkentavia kysymyksiä ja vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä.

Matka jatkui Poring Hot Springs -alueelle. Poring tarkoittaa alueelta löytyvää, tietynlaista bambulajiketta. Poring Hot Springs puolestaan tarkoittaa aluetta, minkä "sydän" on rikkipitoisen lähdeveden ympärille rakennettu pieni kylpyläalue. Samassa puistossa on myös perhospuutarha ja vaellusreittejä, mm. canopy walking, minkä voisi kääntää vaikkapa "latvustokävely", mikä kuului meidän retkeen.

Matkalla kuskiopas pysäytti yhtäkkiä auton tien poskessa olevalle levikkeelle ja alkoi puhua jotain jostain kukan valokuvamisesta, mikä maksaa RM 20 (n. 5€). Tien toisella puolella näyttikin olevan "lakana" missä oli kukan kuva ja pari tyyppiä rahastamassa. Muuten tienoo oli aivan kuin missä tahansa tien varrella. Kukaan ei tuntunut olevan kiinnostunut, enkä minä edes tajunnut, mikä idea tässä olisi ollut, joten matka jatkui.

Perillä alueeseen tutustuminen aloitettiin lounaalla. Ravintola oli siisti ja ruoka kohtuullisen hyvää. Vessa puolestaan oli jälleen näitä reikä lattiassa -mallia olevia, eikä paperiakaan ollut saatavilla. Aina pitää olla tällaisissa matkakohteissa oma vessapaperirulla mukana, sillä hyvin todennäköisesti paperia EI OLE saatavilla. Mulla oli paperia, mutta lattia oli niin likainen, etten voinut laskea laukkua mihinkään (eikä täällä mitään koukkuja ole laukuille), joten jätin kyykkypissin laukku kainalossa väliin. Kyykkypissiminen on huomattavasti yksinkertaisempaa luonnossa. Näissä vessoissa huomio kiinnittyy vain siihen, kuinka seisot edellisen (ja sitä edellisen ja sitä edellisen...) reunojen yli menneissä roiskeissa. Naisilla kun tuo tähtääminen on vähän vaikeampaa kuin miehillä. Vessakäynti jäi siis väliin ja matka jatkui yhdessä canopy walking -reitille.

Kävelyreitti oli vähän pitempi, kuin sademetsäkierros ja tämän kohokohta oli canopy walking. Reitti sisälsi neljä pätkää ja minun mielestä se oli oikein hieno kokemus, vaikka joku ryhmästämme jo narisi, että Thaimaassa oltiin korkeammalla ja kävelyreitillä jalansijat olivat puiset laudat poikittain, kuten portaat (täällä oli pitkät levyt, joita pitkin oli helppoa kävellä) ja matka taitettiin turvavaljaissa, jotka oli kiinnitetty vaijeriin. Ei vaikuttanut millään tavalla minun kokemukseeni, vaikka kyseinen herra jopa kaivoi kännykästään kuvia ko. vaikuttavammasta latvustokävelystä. Minä tykkäsin tästä ja näkymät olivat todella hienot!

Tämän jälkeen oli aikaa pyöriä alueella vielä tunnin verran omatoimisesti. Siinä ajassa olisi ehtinyt lyhyesti pulahtaa vaikka rikkipitoiseen kuumaan lähteeseen, joita allasalueella oli useita. Siitä olisi pitänyt maksaa RM 15, eli noin kolme euroa. Ajatus oli kiinnostava ja minulla oli pyyhe mukana (matkatoimiston täti kehotti ottamaan), mutta allasalue näytti olevan hyvin suosittu ja sinne tuli koko ajan lisää ihmisiä. Tämä on ehkä paikallisten (lapsi)perheiden suuresti suosima paikka, sillä turisteja altaissa tuskin oli ensimmäistäkään, tai sitten he olivat paikallisia turisteja. Ajatus ahtaassa altaassa lillumassa noin monen muun kanssa ei kuitenkaan houkutellut. Länsimaalainen ja aika pirun paljon parempaan hygieniatasoon tottunut "minä" nosti päätään. Vesi on lämmintä, peseytymispaikkoja ei näy, eikä täällä haise kloori... Skipataanpa tämä! Sen sijaan pyörin muiden turistien tavoin lähialueella ja olin lopulta ensimmäisenä pikkubussilla. Tänne ei jäänyt nähtävää.

Paluumatkalla pysähdyimme uudestaan kukan kuvauspaikalle, koska portugalilaispariskunta oli pyytänyt. He tiesivät tismalleen, mistä harvinaisuudesta tässä oli kyse, mutta heillä ei ollut rahaa mukana ja perillä he olivat sopineet kuskin kanssa, että jos tämä voisi maksaa kuvausmaksun heidän puolestaan, he maksavat hotellilla kuskille. Kysyin naiselta, mikä ihme tässä oikein on ja hän kertoi, että kyseessä on erittäin harvinainen Rafflesia kukka, mitä tavataan ainoastaan Kaakkois-Aasiassa, Indonesiasta ja Borneon saarelta. Rafflesiat ovat loiskasveja ja koskaan ei voi tietää, mistä sellaisen löytää, mutta Indonesian sademetsistä niitä löydetään useammin ja täältä Sabahin osavaltiosta juuri Poring Hot Springsin alueelta. Rafflesia-kukkien erikoisuuksiin kuuluu mm. se, että sen noustessa maan pintaan, kukka näyttää kaalilta, ennen kuin se aukeaa. Ja aukeamiseen voi mennä jopa vuosi! Kun se viimein aukeaa, se haisee mädälle lihalle ja houkuttelee pölyttäjäkseen kärpäsiä. Kukka on avoinna 5-7 päivää, jonka jälkeen se kuolee ja sen jälkeen ei voi tietää, mistä ja milloin seuraava löytyy. Rafflesia sukuun kuuluva Rafflesia arnoldii on maailman suurin kukka. Suurin ikinä löydetty on ollut halkaisijaltaan 105 cm ja se löytyi Indonesiasta. Rafflesiat ovat yksi maailman harvinaisimmista kasveista ja kaikki sukuun kuuluvat lajikkeet ovat erittäin uhanalaisia. Siksi sellaisen löytyminen omasta metsästä täällä tietää omistajille tuloja, koska ihmiset pysähtyvät kuvaamaan sitä ja siitä kannattaa pyytää hinta.

No nyt homma alkoi vaikuttaa kiinnostavalle ja ehdottomasti halusin nähdä ja ikuistaa tuollaisen kasvin! Niinpä minä ja portugalilaiset maksoimme RM20 per nenä ja nuori poika saattoi meidät metsään, missä noin sadan metrin pituisen polun päässä oli aidattu ja katettu alue kukalle! Alue on siis yksityisomistuksessa olevaa metsää ja heitä on onnistanut, kun kaali on noussut maan pinnalle. Tämän kaalin aukeaminen oli kestänyt 15 kuukautta ja nyt kukka oli toista päivää avoinna, joten meillä oli todella hyvä tuuri, että olimme paikan päällä nyt, emmekä edellisellä tai seuraavalla viikolla. Mille se kukka sitten näytti ja haisiko se? Hajua ei tuntunut ollenkaan, vaikka sen kuulemma pitäisi haista ihan selvästi. Ulkonäkö oli upea ja erikoinen, koska se oli niin iso (ehkä 50-55 cm), että se näytti melkeinpä tekokukalta. Tulipa nähtyä tällainenkin maailman ihme!

Paluu hotellille meni lopulta iltaseitsemään saakka, sillä liikennettä oli paljon. Koko päivän reissuna tätä tosin mainostettiinkin ja koko päivä siinä vierähti. Hotellille tultuani kiersin ringin hotellin vieressä olevan iltatorin ympäri todetakseni ainoastaan sen, että täältä ei löydy minulle mitään.

Retki kokonaisuutena oli oikein mukava, vaikkei se mitään ihan huikeita kokemuksia pitänyt sisällään. Maisemat olivat komeat ja riippusiltakävely ensimmäisenä sellaisena kokemuksena hieno. Toki harvinaisen kukan näkeminen päivän päätteeksi kruunasi retken, ja sehän oli ihan pelkkää tuuria.