Retki Islannin etelärannikolle

kesäkuuta 06, 2018

Retki Islannin etelärannikolle

Ensimmäinen päivä jäämaassa ja herätys oli varttia yli kuusi, sillä olimme lähdössä kokopäiväretkelle. Retken nimi "virallisesti" eli englanniksi on South Coast & Jökulsárlón Glacier Lagoon, eli etelärannikko ja Jökulsárlón jäätikkölaguuni. Retken järjestäjänä toimi Gray Line matkatoimisto ja siitä kerron myöhemmin lisää. Pikkubussi haki meidät ja muutaman muun omalta pysäkiltämme klo 7.30 ja sen jälkeen se kiersi läheiset muut pysäkit ja vei täyden lastillisen ihmisiä matkatoimiston pääpaikalle. Sinne oli jo saapunut ja saapui vielä meidän jälkeenkin muita pikkubusseja, jotka olivat keränneet retkille lähteviä eri puolilta kaupunkia. Kokoontumispaikalla meidät jaettiin omiin retkibusseihin sen mukaan kuka tai ketkä olivat lähdössä mihinkin, ts. yhtiö järjestää joka päivä useita eri retkiä ja osallistujat kerätään yhteen paikkaan, missä heidät jaetaan uudestaan retkien mukaan. Kätevää ja kaikin puolin järkevää! Klo 8 oma linja-automme pääsi liikkeelle ja edessä oli 14 tunnin ja 800 km:n reissu.

Sää Reykjavikissa oli pilvinen ja ilmassa oli pienen pieniä pisaroita. Se ei ollut ihan tihkusadetta mutta ei pelkkää sumuakaan. Opas sanoi heti matkan alussa, että Reykjavikissa on aina huonompi sää kuin etelärannikolla ja hänenkin kotikaupungissaan aamu oli valjennut aurinkoisena, joten ei hätää - pian tämä iloksi muuttuu. Ja näin tosiaan tapahtui, sillä vajaan tunnin ajomatkan jälkeen sää näytti jo paljon paremmalta eikä sateen uhkaa tuntunut olevan ollenkaan. Ajoimme oppaamme kotikaupungin ohi ja se oli noin 40 minuutin ajomatka päässä oleva, noin 7000 asukkaan pikkukaupunki, mikä näytti oikein kauniilta.

Islannin erikoinen ja ainutlaatuinen luonto näyttäytyi hyvin pian Reykjavikin kapungista pois päästyämme. Musta, laavakivestä koostuva maaperä ja käytännössä täysin tasainen maa ilman puita ja pensaita oli erikoista. Maasta nouseva höyry kieli kuumista lähteistä, ja näitä höyrypilviä näytti olevan siellä täällä. Islannissa talot lämmitetään pääsääntöisesti geotermisellä lämmöllä, eli maansisäisellä lämmöllä. Näimme myös valtavia putkia, jotka oppaan kertoman mukaan kuljettavat kuumaa vettä lämmitysverkostoon. Myöhemmin pienemmissä kylissä ja kaupungeissa, joita ohitimme, näkyi talojen omia tai naapurusten keskenään jakamia lämpövoimaloita, joista piipusta tuprusi - ei savu, vaan höyry. Islannissa tällaisia kuumia lähteitä löytyy hyvinkin läheltä maanpintaa ja niiden kanssa touhutessa tulee olla hyvin varovainen, sillä ihmisiä on jopa kuollut, kun he ovat tavalla tai toisella joutuneet kuumaan lähteeseen.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli vessatauko eräällä sangen mukavalla huoltoasemalla, mistä oli mahdollisuus ostaa myös jotain matkaevästä ja pian tämän jälkeen pysähdyimme ensimmäisellä nähtävyyspaikalla, mikä oli Skógafoss vesiputous. Koska en ole koskaan nähnyt koskaan mitään erityisiä luonnon vesiputouksia, tämä oli mielestäni oikein näyttävä ja hyvä kohde. Erityisyyttä vielä lisäsi ympäristö, mikä on niin kotimaan luonnosta poikkeavaa, että sitä ei vaan voi olla ihmettelemättä. Putousta pystyi ihailemaan alhaalta ja mikäli kuntoa ja aikaa on riittävästi, 400 porrasta vie putouksen yläpuolelle ihmettelemään jokea, mikä lopulta putoaa alas jyrkänteeltä. Kävimme ylhäällä, vaikka kiirettä piti.. Isä sanoi 3/4 matkasta kavuttuamme, että ei taida jatkaa ylös. Minä sanoin, että nyt vauhtia, koska aika loppuu ja pitää ehtiä bussille ennen viimeisiä. Ja niinpä kävimme ylhäällä saakka ja se oli pienen puuskuttamisen arvoista.

Seuraava pysähdyspaikka oli Vik-niminen kalastajakylä, missä on vain vähän yli 500 asukasta asukasta, mutta kaupunki on kehittyvä ja kasvava, sillä oppaame kertoman mukaan Eli-niminen mies (nimi saattaa olla väärin kirjoitettu) on pistänyt tuulemaan ja kehittänyt kylää niin, että sinne on rakennettu kaksi hotellia ja kauppakeskus. Kylä vaikutti todella idylliseltä ja musta hiekkaranta oli hyvin erikoisen näköinen. Merestä kohosi laavapylväitä, mitkä olivat selvästi tämän kylän maamerkki (vaikka meressä olivatkin). Kauppakeskuksessa on iso ruoka- ja päivittäistavarakauppa, vielä isompi matkamuistomyymälä, missä oli oikeasti hyvää tavaraa, sekä ravintola, missä oli saatavilla lähes kymmenkunta lämmintä lounasvaihtoehtoa, sekä lisäksi hampurilaisia, salaattiannoksia ja muita snackseja. Lisäksi rakenteilla oli kahvila, mistä näytti tulevan aika kiva. Matkamuistomyymälä oli suuri ja siellä myytiin lähestulkoon kaikkia tyypillisiä asioita, mitä turistien voisi kuvitella ostavan. Suurimman huomion veivät upeat villapaidat ja muut neuletuotteet, kuten pipot, sormikkaat ja huivit. Saatavilla oli myös helppoja ja pieniä matkamuistoja ja tuliaisia, kuten avaimenperiä ja jääkaappimagneetteja, mutta nekään eivät olleet krääsää. Kävin muutama kuukausi sitten Taipeissa ja Shilinin yömarkkinoilla kiteytyi kaikki se, mitä made in Taiwan tuo monelle mieleen. Mielenkiintoista, kuinka avaimenperä Islannissa tai Taiwanissa voi olla niin erilainen. Tämä myymälä oli todellakin worth of visiting ja mikäli aikaa olisi ollut enemmän, sieltä olisi jäänyt mukaan muutakin, kuin kaksi paria angorasukkia ja pieni purkki meriheinäsuolaa. Näitä pöytäsuolia 😃 (siis suoloja) on saatavilla monessa muodossa ja ne ovat myös yksi tyypillinen ja mukava tuliainen, sekä aika kohtuuhintaisia tässä muuten hyvin korkeassa hintatasossa. No, enpä ehkä ikinä maksaisi Suomessa 90 grammasta suolaa 12 euroa... Mutta mikäli olisin omatoimimatkalla Islannin ympäri esimerkiksi vuokra-autolla tai polkupyörällä, tässä kylässä kannattaisi pysähtyä päiväksi tai pariksi ja näin uskoakseni monet tekevät ja myös kaupunkilaisilla on uskoa, että jatkossa vielä useampi pysähtyy kylään.

Seuraavaan kohteeseen oli hyvinkin täsmälleen kahden tunnin ajomatka ja tämä kohde oli ehkäpä se tärkein, hienoin ja komein: Jokulsárlón jäätikkölaguuni. Tie kulki halki Eldhraunin laavakentän, mikä on 565 km2 kokoinen ja syntynyt 1783-1784 välillä, kahdeksan kuukautta kestäneen, yhden ihmiskunnan historian suurimpien tulivuorenpurkauksen seurauksena. Rakotulivuori Lakagigar sylki 12-15 km3 (!!) laavaa ja sen seurauksena viidesosa Islannin väestöstä kuoli nälänhätään purkauksen tuhottua sadot. Fluorivety- ja rikkidioksidilaskeumat saastuttivat pellot ja 80% lampaista ja 50% hevosista ja karjasta menehtyi. Vaikutukset ylsivät manner-Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan ja Afrikkaan saakka. Ilmasti viileni merkittävästi useiden vuosien ajaksi ja ihan vakavasti kerrotaan, että surkeat satokaudet tulivuorenpurkauksen vuoksi antoivat alkusysäyksen Ranskan vallankumoukselle vuonna 1789. Mikäli siis luulit, että vallankumouksen alku ja juuri oli kuninkaallisen itsevaltiuden vastustaminen ja valistusajan ihanteiden nousu, olit väärässä. Syy oli Laki-tulivuorenpurkaus puoli vuosikymmentä aikaisemmin Islannissa! Pysähdyimme valokuvaamaan laavapeltoa, mikä oli ihan epätodellisen näköistä vihreän sammalen peittämänä. Ei tällaista ole missään muualla.

Mutta sitten saavuimme Jokulsárlónin jäätikkölaguunille. Tämä laguuni saa alkunsa Vatnajökull-jäätiköltä, mikä on Islannin suurin jäätikkö ja vähän lähteestä riippuen joko Euroopan suurin, toiseksi suurin tai kolmanneksi suurin, sillä Grönlannista ja Huippuvuorilta löytyy myös suuria jäätiköitä. Tällä jäätiköllä on kokoa n. 8100 km2 ja keskimääräinen paksuus on 400 metriä, mutta yli 1000 metrin kohtia löytyy. Osa ryhmäläisistämme oli ostanut etukäteen veneretken laguunissa, ja me, jotka emme olleet tästä mahdollisuudesta kiinnostuneita, saimme tutustua alueeseen omin päin tasan tunnin. Tässä ei ollut yhtään minuuttia ylimääräistä ja saimme kulutettua tämän ajan helposti upeita maisemia ihaillen ja kuvaten. Epäilemättä venematka on ollut hieno, mutta noilla ihmisillä ei ole riittänyt aikaa ihailla laguunia rannalta käsin ja myös sieltä näkymät olivat mahtavat. Meillä riitti aikaa kävellä meren rantaan, mihin irronneet jääkimpaleet lopulta ajautuvat. Tämän jälkeen pysähdyimme vielä lyhyesti läheisellä valokuvauspaikalla, mistä oli hyvä näkymä kiinteälle jäätikölle. Kuvia pystyy ottamaan tällä puolella lampea, missä ranta on kivikkoa ja jääkimpaleiden täyttämän altaan takana on jäätikkö, mitä jatkuu satoja kilometrejä. Aivan ihmeellistä! Ja niin kaunista!

Tähän väliin säätiedotus. Seurasin Islannin sääennusteita ainakin kolmen viikon ajan päivittäin välillä lähes kauhunsekaisin tuntein. Vesisadetta päivä toisensa jälkeen. Välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta joka päivä jonkin verran. Harmittelin jo etukäteen, miten hankalaa on kierrellä kaupungissa tai tutustua retkillä kohteisiin sadeviitta päällä. Mutta päivää ennen saapumista tilanne muuttui. Sateet lakkasivat ja lämpötila nousi muutamia asteita. Nyt täällä on siis lämpimämpää kuin Suomessa, missä ennätyslämpimän toukokuun jälkeen ja helteessä vietetyn koulujen loppumisviikonlopun jälkeen lämpötilat romahtivat yli kymmenellä asteella. Täällä on päivisin +12-13 astetta ja poutaa! Etelä-Islannissa aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja näimme turisteja jäätiköllä t-paidoissa ja polvipituisissa housuissa (mikä nyt kieltämättä tuntui hieman liioittelulta). Erikoista oli se, että jäätikkö ei juurikaan viilentänyt ympäristöä ja opas puhuikin "lämpimästä jäästä", eli laguunissa kelluvat kimpaleet ovat vain -2 -asteisia. Vesi sen sijaan on lähes nolla-asteista ja jos siihen putoaa, niin hengissä säilyminen on erittäin epätodennäköistä. Joka tapauksessa sää suosi nyt oikein kunnolla ja mahdollisti retkestä nauttimisen aivan eri tavalla, kuin mitä se olisi ollut sateessa.

Kello oli paluumatkan alkaessa noin 10 yli neljä, eli matkaa oli tehty jo kahdeksan ja puoli tuntia. Seuraava pysähdyspaikka oli jälleen Vik-kylässä, missä oli mahdollisuus käydä siistissä vessassa, syödä päivällistä, ostaa evästä ruokakaupasta ja/tai käydä matkamuistomyymälässä. Aikaa tosin oli vain kolme varttia. Ennen tätä pysähdystä oli vielä lyhyt kuvaushetki erikoisella paikalla nimeltä Laufskálavarđa. Tämä paikka sijaitsee aivan 1-tien varrella, ja se on keskellä laavaharjua oleva alue, missä on kivikumpuja. Seuraava teksti on käännös paikan päällä olevasta opastaulusta: Perinteen mukaan lähellä oli suuri tila, mikä tunnettiin nimellä Laufskalár. mutta se tuhoutui vuonna 894 ensimmäisessä historian kirjoihin merkityssä Katla-tulivuoren purkauksessa. Naapuritila oli Dynskógar, jossa asui uudisasukas Hrafn hafnarlykill (vanhaa kieltä, norjalainen nimi) ja alue tunnettiin nimellä Dynskógahverfi. Lähteet kertovat, että Laufskálarissa oli 24 ovea, joissa oli rautasaranat. Laavaröykkiö, mikä tunnetaan nimellä Laufskálavarđa (Laufskálar raja/rajapyykki) nimettiin tilan mukaan. Jokaisen, joka ohitti sen ensimmäisen kerran, tuli lisätä kivi tuomaan hyvää onnea matkalle. Julkisten teiden ylläpitäjät ovat muuttaneet kivien sijaintia nykyajan matkailijoille läpi Mýrdalssandurin, jotta tämä traditio säilyisi.

Eikä tässäkään vielä kaikki! Vik-kylän jälkeen noin 45 minuutin ajomatkan päässä oli viimeinen pysähdyspaikka, mikä oli Seljalandfoss-vesiputous. Emme ajaneet tämän vuoksi toista reittiä, vaan ainoastaan poikkesimme tieltä puolen kilometrin päähän. Tämä putous oli selvästi erilainen ensimmäiseen verrattuna. Tämä oli korkeampi, mutta kapeampi, ja tämän putouksen erikoisuus oli walking behind the falls, eli kallion muoto putouksen takana mahdollisti kävelemisen putouksen ja -kallion välissä. Siellä kulki kapea kävelyreitti. Moni käveli tämän reitin ympäri, mutta me tyydyimme ihailemaan putousta kauempaa, sillä tuolla kävelyreitillä olisi kastunut ilman sadeviittaa.
Paluumatkalla näimme myös tulivuori Heklan kaukaa. Ajoreitti oli itse asiassa sama, kuin jäätikölle mennessä, mutta nyt opas muisti siitä sanoa. Hänellä oli todennäköisesti joku tarinointi kesken menomatkalla Heklan kohdalla, mutta kerronpa siitäkin myöhemmin. Joka tapauksessa Hekla häämötti kaukana ja onneksi se oli hyvin uninen ja säyseän näköinen.

Reykjavikissa olimme vain 15 minuuttia aikataulusta myöhässä ja Grey Line -yhtiön kokoontumispaikalla jakauduimme jälleen meitä odottaviin pikkubusseihin, jotka veivät meidät omille pysäkeillemme. Hotellille päästyämme olimme sitä mieltä, että retki oli erinomainen ja kaikki kohteet todella kiinnostavia!