Kiertoajelu Torontossa
Ainoana kokonaisena, ilman ennalta sovittua suunnitelmaa olevana päivänä Torontossa, osallistuimme Hop On, Hop Off -kiertoajelulle. Näitä punaisia kaksikerrosbusseja löytyy nykyisin lähes kaikkialta turistikaupungeista. Idea on se, että linja-autot ajavat tiettyä reittiä (joissain kaupungeissa, joissa on paljon nähtävyyksiä kahta tai jopa kolmea reittiä), ja ostettu lippu on käytössä kaikkiin reitteihin yleensä kaksi vuorokautta ostohetkestä. Matkan varrella on useita pysähdyspaikkoja, joissa voi hypätä pois, käydä kuvaamassa kohteen tai vierailla museossa/taidenäyttelyssä tms. ja jälleen hypätä uuteen, kierroksella olevaan punaiseen bussiin ja jatkaa seuraavalle nähtävyydelle. Matkustajille annetaan myös kuulokkeet ja jokaisessa penkissä on kuulokkeen liitin ja mahdollisuus valita maailmalla eniten puhutuista kielistä ainakin kuuden suurimman joukosta mieleisimmällä selostus kiertoajelulle. Selostus on jotenkin yhdistetty ajoneuvon liikkumiseen, eli vaikka bussi etenisi todella hitaasti, selostus ei etene omaa tahtia, tai päinvastoin. Aina kuuluu oikeat nähtävyysesittelyt oikeissa kohdissa. Ainakin englannin kieli on kokemuksieni mukaan ollut sellaista selkokieltä jokaisessa kohteessa, missä olen näitä kokeillut, että siitä on mahdollisuus saada asioita irti paljon sellaisenkin, joka ei ole niin hyvä englannin kielen taitaja. Tämä on loistava tapa tutustua kaupunkiin kohtuulliseen hintaan ja samalla saa hyvän kokonaiskuvan siitä, mitä kiinnostuksen kohteita löytyy ja mistä päin kaupunkia.
Valitettavasti ongelmaksi osoittautui sama asia, kuin useissa suurkaupungeissa turistiaikana näille kiertoajelubusseille käy; ruuhka. Autoja oli keskustassa niin kauheasti, ettei bussi meinannut päästä eteenpäin alkuunkaan. Kun ensimmäisen puolen tunnin aikana ei tapahdu oikein mitään muuta, kuin kaksissa liikennevaloissa seisomista, niin alkaa olla tylsää. Tässä bussissa oli mahdollisuus kuunnella selostusta kuulokkeilla, mutta lisäksi oli ihan oma, ylireipas opas. Tämä nuori mies oli niin innokas, että hän olisi ansainnut jonkun erikoispalkinnon. Yritykset olla hauska onnistuivat joskus, mutta eivät aina. Kaikki turistit eivät ehkä jaksa innostua arvausleikeistä ja veikata sitä sun tätä. Mutta onhan tällaisen paikallisen oppaan etu tietysti se, että sellainen pystyy kertomaan paljon enemmänkin asioita, kuin mitä nauhoitus. Ja mikäli meneillään on jokin tapahtuma, tai jotain väliaikaista tai kausiluontoista mitä ei nauhoitukselle voi laittaa, niin live-opas voi kertoa sellaisista asioista. Huono puoli oli se, että häntä ei saanut hiljaiseksi ottamalla kuulokkeita irti. Sää oli törkeän kuuma ja aurinko paistoi niin pystysuoraan ylhäältä, että edes pilvenpiirtäjien välissä ajellessa ei syntynyt suojaavia varjoja. Kauhean helteinen ja paahteinen sää eivät ole paras vaihtoehto tällaiselle kiertoajelulle. Yläkerrasta, mikä usein on ainakin puoliksi avoin, saa parhaat valokuvat, mutta suojainen puoli on miellyttävämpi.
Yhden kierroksen pituudeksi oli ilmoitettu kaksi tuntia, mutta se kesti reilusti yli kolme. Jäimme yhden kierroksen jälkeen pois, kun bussi ajoi ravintola-alueen läpi ja näimme kiinnostavan ruokailupaikan. Aamupalana oli toiminut tähän saakka muutama hedelmä, joten ruoka alkoi maistua. Täällä Ontariossa ei tuodakaan omia viinejä ravintoloihin, kuten monessa paikassa Quebecissä. Oluen ja siidereiden ravintolahinnat ovat samaa tasoa, kuin Suomessa, tai aavistuksen kalliimpia. Hyvän ruuan jälkeen oli paljon parempi mieli ja hyppäsimme jälleen punaiseen bussiin. Bussissa oli äänentoisto-ongelma, joten matkustajat joutuivat tyytymään nauhoituksen kuunteluun. Ja sitten tulikin yllätys: ukkoskuuro! Ja se tuli äkkiä ja varoittamatta!! Vasta hetkeä aikaisemmin oli ollut sininen taivas, mutta kun jouduimme hetken istumaan paikallamme henkilökunnan (kuski mukaan lukien) selvittäessä äänentoisto-ongelmaa, ja tämän jälkeen jälleen ruuhkassa seisten, pilvet pääsivät kasaantumaan ikään kuin salaa taivaalle. Yltyvä tuuli ehti varoittaa hieman, mutta lopulta sade ja myrsky tulivat niin nopeasti, että meillekin tuli kiire siirtyä kolme penkkiriviä eteenpäin punaisen bussin yläkerrassa avonaiselta osalta suojan alle. Vettä tuli todella rajusti ja (nais)opas-parka oli ihan ihmeissään, kun vesi aaltoili pitkin yläkerran lattiaa bussin liikkuessa, jarruttaessa ja taas kiihdyttäessä. Vesi valui alakerran ja yläkerran välisestä portaikkoaukosta putouksena alas bussin jarruttaessa ja kuski aukoi välillä liikennevaloissa auton seisoessa etuovea, jotta vesi pääsi ulos. Yläkerran kattoikkuna oli auki, eikä opas kyennyt muuhun, kuin vähän onnettoman näköisenä ihmettelemään, että onpa huono homma. Kuski tuli jossain välissä (ehkä liikennevaloissa) tottunein ottein vetämään luukun kiinni. Keskustan katujen varsilla olevien isojen lehtipuiden oksat vääntyilivät ja kieppuivat tuulen voimasta ja hetken aikaa myrsky tuntui todella kovalta! Mutta ennen kuin pääsimme reitin puoleen väliinkään, sade loppui, tuuli tyyntyi ja aurinko alkoi jälleen paistaa. Lämpötila tuskin putosi alle hellerajan ukkoskuuron aikana, mutta nyt se taas nousi 27-28, kuten tällekin päivälle oli luvattu. Myrskyn laannuttua linja-auton äänentoistojärjestelmäkin alkoi toimia, ja oppaamme pääsi vauhtiin. Tällä kertaa tekniikka olisi saanut pettää ihan koko matkan ajan, sillä opas oli varsin rasittava. Puhetta tuli kuin konekivääristä ja ääni oli niin teennäinen, että sitä ei oikein pystynyt kuuntelemaan tuntematta oloaan epämiellyttäväksi.
Ruuhka oli vielä hurjempi, kuin aiemmalla kierroksella. Nyt oli myöhäinen iltapäivä ja ihmiset pääsivät töistä. Kierroksen kaukaisin kohta keskustasta oli seutua, jossa oli ihmisten koteja, ja tiet siellä olivat ihan tukossa, kun joka suunnasta tuli henkilöautoja. Hälytysajoneuvojen ääniä kuului myrskyn laannuttua lähes jatkuvasti. Ne, mitä näimme, olivat paloautoja. Olisiko rankkasade saanut kellarit tulvimaan vai mistä lie kyse? Kysyin oppaalta, onko meillä aikaa käydä valokuvaamassa Casa Loma -niminen kartano, mikä sijaitsee bussireitin kaukaisimmassa kohdassa. Tällä tarkoitin, että onko meidän bussin perässä vielä tulossa muita kiertoajelubusseja, sillä kello alkoi olla sen verran, että viimeisetkin linja-autot olivat jo kierroksella. Opas sanoi, että kolme bussia on tulossa vielä meidän jälkeen, joten hyvin ehtii käydä. Näinpä siis hyppäsimme off bussista pysäkillä numero 7 ja kapusimme mäen päälle kuvaamaan taloa.
Casa Loma on goottilainen Revival-tyylinen kartano. Tämä tyyli tarkoittaa tietynlaista, 1700-luvun puolessa välissä Englannissa syntynyttä ja 1800-luvulla kukoistanutta arkkitehtuurista tyyliä. Tätä kutsutaan myös uusgotiikaksi ja se kopioi myöhäiskeskiaikaisen goottilaisen tyylin muotoja. Westminsterin palatsi Lontoossa edustaa uusgoottilaista tyyliä. Casa Loma rakennettiin vuosina 1911-1914 Sir Henry Pellattille, joka oli kanadalainen sijoittaja. Herra Pellatt ei kuitenkaan pystynyt asumaan linnassaan kuin alle kymmenen vuotta taloudellisten vaikeuksien vuoksi. Tämän jälkeen rakennus on toiminut mm. luksushotellina ja yökerhona ja nykyisin siellä järjestetään konsertteja, huonepakopelejä ja paikkaa voi varata yksityistilaisuuksiin. Normaalisti se on avoinna yleisölle päivisin pääsymaksua vastaan ja siellä on hieno ravintola. Valitettavasti paikka oli jo suljettu, kun pääsimme sinne. Sisustus olisi varmasti ollut näkemisen arvoinen, mutta nyt jouduimme tyytymään valokuvaamiseen.
Tämän ihmeen jälkeen palasimme pysäkille ja jouduimmekin odottamaan aika kauan seuraavaa bussia. Liikenne tuntui sujuvan joustavasti, mutta autoja tuli vain koko ajan joka suunnasta lisää ja kun yhteen suuntaan tie saatiin ikään kuin tyhjäksi vihreiden valojen palaessa, siinä oli hetkessä jälleen pitkä jono, kun vihreät valot paloivat toiseen suuntaan. Lopulta punainen bussi tuli ja nousimme siihen. Tämä malli oli ikivanha ja aika rämä. Kuski joutui lisäämään öljyä koneeseen matkan varrella. Hänellä oli viiden litran kanisteri öljyä mukana. Sillä ehkä pärjää päivän. Tässäkin bussissa oli oikea opas, joka höpötti yläkerrassa ja alakerrassa oli kaiuttimet kiinni seinässä, joista puhe tuli niin kovaa, että vierustoverille piti huutaa, jos halusi sanoa jotain. Pisin aika, jonka opas oli hiljaa, oli korkeintaan viisitoista sekuntia ja olimme oikein iloisia, kun matka päättyi vajaata tuntia myöhemmin keskustaan.
Bussireitti oli/on erittäin hyvä ja kattaa todellakin kaupungin keskustan kaikki tärkeimmät nähtävyydet ja museot ja muut vierailupaikat. Bussissa on myös ihan mukavaa istuskella kierros tai vaikka kaksi, jos se etenisi nopeammin. Liikennettä on kuitenkin niin paljon, ettei tällainen
kiertoajelu toimi nyt ollenkaan tarkoituksenmukaisesti. Jos kierros on tarkoitus tehdä kahdessa tunnissa, mutta siihen kuluu ainakin kolme ja myöhään iltapäivällä lähemmäs neljä, niin kyllästyminen tulee. Kävellen pääsee nopeammin koko kierroksen. Selostus toki jää silloin kuulematta, mutta liveoppaat olivat niin raskaita kuunnella, että valitsisin mieluummin kävelyn.
Valitettavasti ongelmaksi osoittautui sama asia, kuin useissa suurkaupungeissa turistiaikana näille kiertoajelubusseille käy; ruuhka. Autoja oli keskustassa niin kauheasti, ettei bussi meinannut päästä eteenpäin alkuunkaan. Kun ensimmäisen puolen tunnin aikana ei tapahdu oikein mitään muuta, kuin kaksissa liikennevaloissa seisomista, niin alkaa olla tylsää. Tässä bussissa oli mahdollisuus kuunnella selostusta kuulokkeilla, mutta lisäksi oli ihan oma, ylireipas opas. Tämä nuori mies oli niin innokas, että hän olisi ansainnut jonkun erikoispalkinnon. Yritykset olla hauska onnistuivat joskus, mutta eivät aina. Kaikki turistit eivät ehkä jaksa innostua arvausleikeistä ja veikata sitä sun tätä. Mutta onhan tällaisen paikallisen oppaan etu tietysti se, että sellainen pystyy kertomaan paljon enemmänkin asioita, kuin mitä nauhoitus. Ja mikäli meneillään on jokin tapahtuma, tai jotain väliaikaista tai kausiluontoista mitä ei nauhoitukselle voi laittaa, niin live-opas voi kertoa sellaisista asioista. Huono puoli oli se, että häntä ei saanut hiljaiseksi ottamalla kuulokkeita irti. Sää oli törkeän kuuma ja aurinko paistoi niin pystysuoraan ylhäältä, että edes pilvenpiirtäjien välissä ajellessa ei syntynyt suojaavia varjoja. Kauhean helteinen ja paahteinen sää eivät ole paras vaihtoehto tällaiselle kiertoajelulle. Yläkerrasta, mikä usein on ainakin puoliksi avoin, saa parhaat valokuvat, mutta suojainen puoli on miellyttävämpi.
Yhden kierroksen pituudeksi oli ilmoitettu kaksi tuntia, mutta se kesti reilusti yli kolme. Jäimme yhden kierroksen jälkeen pois, kun bussi ajoi ravintola-alueen läpi ja näimme kiinnostavan ruokailupaikan. Aamupalana oli toiminut tähän saakka muutama hedelmä, joten ruoka alkoi maistua. Täällä Ontariossa ei tuodakaan omia viinejä ravintoloihin, kuten monessa paikassa Quebecissä. Oluen ja siidereiden ravintolahinnat ovat samaa tasoa, kuin Suomessa, tai aavistuksen kalliimpia. Hyvän ruuan jälkeen oli paljon parempi mieli ja hyppäsimme jälleen punaiseen bussiin. Bussissa oli äänentoisto-ongelma, joten matkustajat joutuivat tyytymään nauhoituksen kuunteluun. Ja sitten tulikin yllätys: ukkoskuuro! Ja se tuli äkkiä ja varoittamatta!! Vasta hetkeä aikaisemmin oli ollut sininen taivas, mutta kun jouduimme hetken istumaan paikallamme henkilökunnan (kuski mukaan lukien) selvittäessä äänentoisto-ongelmaa, ja tämän jälkeen jälleen ruuhkassa seisten, pilvet pääsivät kasaantumaan ikään kuin salaa taivaalle. Yltyvä tuuli ehti varoittaa hieman, mutta lopulta sade ja myrsky tulivat niin nopeasti, että meillekin tuli kiire siirtyä kolme penkkiriviä eteenpäin punaisen bussin yläkerrassa avonaiselta osalta suojan alle. Vettä tuli todella rajusti ja (nais)opas-parka oli ihan ihmeissään, kun vesi aaltoili pitkin yläkerran lattiaa bussin liikkuessa, jarruttaessa ja taas kiihdyttäessä. Vesi valui alakerran ja yläkerran välisestä portaikkoaukosta putouksena alas bussin jarruttaessa ja kuski aukoi välillä liikennevaloissa auton seisoessa etuovea, jotta vesi pääsi ulos. Yläkerran kattoikkuna oli auki, eikä opas kyennyt muuhun, kuin vähän onnettoman näköisenä ihmettelemään, että onpa huono homma. Kuski tuli jossain välissä (ehkä liikennevaloissa) tottunein ottein vetämään luukun kiinni. Keskustan katujen varsilla olevien isojen lehtipuiden oksat vääntyilivät ja kieppuivat tuulen voimasta ja hetken aikaa myrsky tuntui todella kovalta! Mutta ennen kuin pääsimme reitin puoleen väliinkään, sade loppui, tuuli tyyntyi ja aurinko alkoi jälleen paistaa. Lämpötila tuskin putosi alle hellerajan ukkoskuuron aikana, mutta nyt se taas nousi 27-28, kuten tällekin päivälle oli luvattu. Myrskyn laannuttua linja-auton äänentoistojärjestelmäkin alkoi toimia, ja oppaamme pääsi vauhtiin. Tällä kertaa tekniikka olisi saanut pettää ihan koko matkan ajan, sillä opas oli varsin rasittava. Puhetta tuli kuin konekivääristä ja ääni oli niin teennäinen, että sitä ei oikein pystynyt kuuntelemaan tuntematta oloaan epämiellyttäväksi.
Ruuhka oli vielä hurjempi, kuin aiemmalla kierroksella. Nyt oli myöhäinen iltapäivä ja ihmiset pääsivät töistä. Kierroksen kaukaisin kohta keskustasta oli seutua, jossa oli ihmisten koteja, ja tiet siellä olivat ihan tukossa, kun joka suunnasta tuli henkilöautoja. Hälytysajoneuvojen ääniä kuului myrskyn laannuttua lähes jatkuvasti. Ne, mitä näimme, olivat paloautoja. Olisiko rankkasade saanut kellarit tulvimaan vai mistä lie kyse? Kysyin oppaalta, onko meillä aikaa käydä valokuvaamassa Casa Loma -niminen kartano, mikä sijaitsee bussireitin kaukaisimmassa kohdassa. Tällä tarkoitin, että onko meidän bussin perässä vielä tulossa muita kiertoajelubusseja, sillä kello alkoi olla sen verran, että viimeisetkin linja-autot olivat jo kierroksella. Opas sanoi, että kolme bussia on tulossa vielä meidän jälkeen, joten hyvin ehtii käydä. Näinpä siis hyppäsimme off bussista pysäkillä numero 7 ja kapusimme mäen päälle kuvaamaan taloa.
Casa Loma on goottilainen Revival-tyylinen kartano. Tämä tyyli tarkoittaa tietynlaista, 1700-luvun puolessa välissä Englannissa syntynyttä ja 1800-luvulla kukoistanutta arkkitehtuurista tyyliä. Tätä kutsutaan myös uusgotiikaksi ja se kopioi myöhäiskeskiaikaisen goottilaisen tyylin muotoja. Westminsterin palatsi Lontoossa edustaa uusgoottilaista tyyliä. Casa Loma rakennettiin vuosina 1911-1914 Sir Henry Pellattille, joka oli kanadalainen sijoittaja. Herra Pellatt ei kuitenkaan pystynyt asumaan linnassaan kuin alle kymmenen vuotta taloudellisten vaikeuksien vuoksi. Tämän jälkeen rakennus on toiminut mm. luksushotellina ja yökerhona ja nykyisin siellä järjestetään konsertteja, huonepakopelejä ja paikkaa voi varata yksityistilaisuuksiin. Normaalisti se on avoinna yleisölle päivisin pääsymaksua vastaan ja siellä on hieno ravintola. Valitettavasti paikka oli jo suljettu, kun pääsimme sinne. Sisustus olisi varmasti ollut näkemisen arvoinen, mutta nyt jouduimme tyytymään valokuvaamiseen.
Tämän ihmeen jälkeen palasimme pysäkille ja jouduimmekin odottamaan aika kauan seuraavaa bussia. Liikenne tuntui sujuvan joustavasti, mutta autoja tuli vain koko ajan joka suunnasta lisää ja kun yhteen suuntaan tie saatiin ikään kuin tyhjäksi vihreiden valojen palaessa, siinä oli hetkessä jälleen pitkä jono, kun vihreät valot paloivat toiseen suuntaan. Lopulta punainen bussi tuli ja nousimme siihen. Tämä malli oli ikivanha ja aika rämä. Kuski joutui lisäämään öljyä koneeseen matkan varrella. Hänellä oli viiden litran kanisteri öljyä mukana. Sillä ehkä pärjää päivän. Tässäkin bussissa oli oikea opas, joka höpötti yläkerrassa ja alakerrassa oli kaiuttimet kiinni seinässä, joista puhe tuli niin kovaa, että vierustoverille piti huutaa, jos halusi sanoa jotain. Pisin aika, jonka opas oli hiljaa, oli korkeintaan viisitoista sekuntia ja olimme oikein iloisia, kun matka päättyi vajaata tuntia myöhemmin keskustaan.
Bussireitti oli/on erittäin hyvä ja kattaa todellakin kaupungin keskustan kaikki tärkeimmät nähtävyydet ja museot ja muut vierailupaikat. Bussissa on myös ihan mukavaa istuskella kierros tai vaikka kaksi, jos se etenisi nopeammin. Liikennettä on kuitenkin niin paljon, ettei tällainen
Kommentit
Lähetä kommentti