Islannista Kanadaan

Neljäntenä päivänä koitti eteenpäin menon aika. Huoneenluovutus oli klo 11, mutta saimme onneksi jättää matkalaukut säilytykseen. Tämän jälkeen lähdimme kuluttamaan aikaa Islannin kulttuuritaloon, mikä oli hyvin lähellä kotipysäkkiämme. Islannin kansallismuseon sisäänpääsylipulla sai mukaan lipun, mikä oikeitti sisäänpääsyyn kulttuuritaloon. Nyt, lentokenttäbussia odottaessamme, oli oiva tilaisuus tutustua siihen. Tarjonta kuitenkin oli aika onnetonta, kuten museossakin. Itse talo oli komean näköinen ja neljässä kerroksessa huoneita ja tilaa olisi ollut yllin kyllin vaikka minkälaiselle kulttuuritarjonnalle. Nyt oli tyytyminen taiteellisiin maalauksiin (jotka paikoin olivat niin modernia taidetta, ettei meidän äly ja luovuus riittänyt tulkitsemaan tai ymmärtämään niitä), valokuviin (osa ihan kiinnostavia), vanhoihin kirjoihin ja painotuotteisiin, ja joihinkin esineisiin (esimerkiksi vanha hautakivi tai Björkin CD-levyn kotelo). Ei tosiaan mitään kummallista. Mutta kuitenkin saimme aikaa kulumaan puolisentoista tuntia. Oikeasti kiinnostavaa olivat vanhat postikortit, joissa oli kuvattu tulovuorenpurkauksia, sekä jotkut vanhat piirretyt kasvi- ja eläinkirjat. Nykyisin lintukirjaan otetaan ammattolaisvalokuvaajien parhaat otokset. Ennen vanhaan jokainen visertäjä piirrettiin ja väritettiin.

Bussi haki meidät säntillisesti 13.30, kuten pitikin ja kokoontumispaikalla meidät siirrettiin isompaan linja-autoon, missä luki airport express. Vajaan tunnin ajomatkan jälkeen olimme jälleen Keflavikin lentokentällä ja klo 17.05 nousimme jälleen ilmaan. Keflavikin lentokenttä osoittautui suuremmaksi, kuin tullessa olimme ymmärtäneetkään. Montrealiin lentävässä koneessa oli kuitenkin hämmästyttävän paljon vapaita paikkoja ja kokonaisia tyhjiä rivejä.

Lento kesti viisi ja puoli tuntia ja aikaero Islantiin nähden on -4 tuntia, joten Suomeen verrattuna elämme täällä seitsemän tuntia aikaisempaa aikaa. Maahan tulo onnistui hyvin, joskin hieman nihkeämmin, kuin vaikkapa Islannissa. Uusi kokemus oli automaatilla tehtävä selvitys, missä kysyttiin tuotko mukanasi maahan ruokaa, alkoholia, tupakkaa, räjähteitä, aseita tai muita jokapäiväisiä tarvikkeita. Passit skannattiin, automaatti otti valokuvan ja sylkäisi ulos tulosteen, missä oli omat henkilötiedot. Tämän jälkeen ikävän tuntuinen passintarkastaja tutki vielä passejamme ja hetkeä aiemmin saatuamme tulostetta, kyseli onko meillä alkoholia tai jotain muuta (??? Ööh, häh?) ja teki merkintöjä tulosteeseen. Sen jälkeen pääsimme noutamaan matkatavarat ja vielä kerran virkailijat tsekkasivat matkustajat keräämällä tulosteet pois. Tämä kaikki sujui siis jouhevasti ja melko nopeasti, mutta fiilis oli vähän kummallinen. No, mikäpä hätä tässä olisi -valmiissa maailmassa. Montrealissa ei ole raideliikennettä lentokentältä keskustaan, mutta lentokenttäbussi 747 ajaa lentokentän ja keskustan väliä ympäri vuorokauden. Bussi pysähtyy 11 kertaa kaupunkialueella ja jokainen löytää varmasti sopivan pysäkin, josta jatkaa vaikka metrolla omalle hotellille. Montrealin julkisen liikenteen verkkosivuilta löytyy erinomaista tietoa paitsi lentokenttäbussin liikkumisesta, myös muista julkisen liikenteen reiteistä. Täältä pääset katsomaan lentokenttäbussin pysäkkien lähellä olevat hotellit.

Pienen ylimääräisen kävelymutkan jälkeen löysimme lopulta omalle hotellille. Sijainti on erinomainen, sillä hotellimme St. Andre sijaitsee samannimisellä kadulla, mikä on poikittain yhteen suurimmista ja suosituimmista ostos- ja ravintolakaduista, Ste Catherineen, nähden. Lähin metropysäkki on viiden minuutin kävelymatkan päässä ja se on Berri-UQAM, mikä on ainoa kolmen metrolinjan risteyspaikka ja suurin metroasema.

Vaikka kello oli jo paljon hotelliin päästyämme, kävimme vielä syömässä ihan ulkona ravintolassa, koska edellinen ruokailu oli aamupala Islannissa. Ravintolaan päästyämme pyysin oluen itselleni ja superystävällinen tarjoilija sanoi, ettei täällä myydä alkoholia. Ihmettelin asiaa ja kysyin, että miten kahdessa viereisessä pöydässä olevilla sitten on viinipullo pöydässä. Tarjoilija sanoi, että tänne täytyy tuoda omat alkoholijuomat. Olin ihan pöyristynyt ja ihmettelin, että ihanko tosiaan nämä ovat tuoneet omat viinit ja se on täysin ok? Suomessa ei tulisi kyseeseenkään tällainen. Tarjoilijaa vähän hymyilytti ja hän sanoi, että näin täällä toimitaan ja he voivat avata pullon (jos tarvitsee korkkiruuvia) ja antavat viinilasit. Totesin, että siinä tapauksessa tuomme huomenna oman pullon aivan varmasti. Tarjoilija neuvoi meille lähimmän viinikaupan! 😃

Kulttuuritalo Islannissa

Maalaustaidetta kulttuuritalossa

Maalaustaidetta kulttuuritalossa

Peltiseinäisiä taloja Reykjavikin keskustassa.