Hengailua Reykjavikissa
Toinen kokonainen päivämme Reykjavikissa oli hengailupäivä, eli ei mitään ennalta suunniteltua ohjelmaa. Ylös ja ulos päästyämme suuntasimme muutamaan ennalta katsomaani liikkeeseen päin. Tripadvisorissa sekä ainakin ennalta ostamassani Kartta+opas Reykjavik -kirjassa mainostetaan Islannin neulontayhdistyksen kauppaa, missä myydään islantilaisten kotona kutomia tuotteita, kuten lopapeysa-villapaitoja eri versioina. Tämän liikkeen nimi on Handpjónasambandiđ, ja se sijaitsee osoitteessa Skólavörđustígur 19, aivan ydinkeskustassa. Sitä vastapäätä on Gjóska, missä myydään Birna Friđriksdotterin suunnittelemia, aivan ihania villaneuleita ja -asusteita, joiden erikoisuus on huovuttamalla tehdyt koristeet. Väreissä näkyy tulivuorenpurkaukset, jäätiköt ja revontulet. Myös tätä liikettä mainostettiin Icelandairin viihdejärjestelmän Islanti-mainoksissa ja mieleni teki aivan mahdottomasti ostaa neule ja siihen sopiva kaulahuivi, mutta valitettavasti hintataso oli rehellisesti minulle liian korkea. Yli 300 euroa neuleesta on kertakaikkiaan liikaa, mutta silti voin vain kehua ja suositella kauppaa. Menkää te, joilla on mahdollisuus sijoittaa tyylikkäisiin neuleisiin vähän enemmän rahaa tuohon liikkeeseen, niin takuuvarmasti saatte ainutlaatuisia ja näyttäviä vaatteita juhlaviinkin tilaisuuksiin! Samalla kadulla on myös muodikkaita, pääsääntöisesti villasta valmistettuja, vaatteita ja asusteita myyvä muotiliike Geysir. Hinnat ovat hyvin korkeita ja vaikka vaatteet ovatkin ainutlaatuisia ja laadukkaita, ne jäivät meidän osalta kauppaan.
Hintataso tuntuu olevan suorastaan tähtitieteellinen missä tahansa tuotteessa. Olipa kyse kahvikupillisesta tai jääkaappimagneetista, kaikki on kallista. Ensimmäisenä iltana ostimme hotellillemme aamu- ja iltapalatarvikkeita, kuten leipää, juustoa, leikkelettä, jugurttia ja hedelmiä. Ostokset maksoivat noin 60 euroa, eivätkä ne sisältäneet edes olutta/siideriä, tai muuta erityisesti hintaa nostavia tuotteita. Tuumimme, että sama ruokakori Suomessa olisi maksanut pari kymppiä vähemmän.
Tästä saankin aasinsillan aiheeseen alkoholin myyminen. Islannissa Suomen ALKOa vastaava valtion liike on Vínbýdin ja kaupoista ei saa edes keskioluen (max 4,7 %) vahvuista alkoholia, saati sitten vahvempia juomia. Näitä viinakauppoja ei myöskään ole kovin tiheässä, joten mikäli haluaa ostaa viinipullon tai olutta hotelliin, niin Vinbýdinin sijainti on melkeinpä otettava ennalta selville, sillä vahingossa sellainen ei välttämättä tule vastaan. Esimerkiksi keskustan alueella, eli Reykjavik 101 alueella, niitä on tasan yksi ja se löytyy osoitteesta Austurstræti 10.
Käsityö- ja vaatekaupoista suuntasimme kohti Hard Rock Cafeta, koska minun piti tietenkin saada jälleen paita ja shottilasi. Tie sinne oli ehkäpä vilkkain turistikatu nimeltä Bankastræti. Itse asiassa katu on ylempänä Laugavegur, mutta saman kadun nimi vaihtuu Klapparstigurin risteyksessä. Sen varrella oli pelkkiä ravintoita, kahviloita, baareja, matkamuistomyymälöitä ja muita rihkamakauppoja. Olen matkustanut aika paljon ja erilaisissa paikoissa, mutta tällaista en muista nähneeni muualla, kuin Iso-Britanniassa. Siellähän on museokauppa tai joku muu souvenir shop pienimmässäkin kadun varrella olevassa kappelissa, kartanossa tai puutarhamyymälässä, puhumattakaan merkittävimpien nähtävyyksien matkamuistomyymälöistä, jotka ovat ennemminkin kauppoja, kuin kioskeja. Roinaa löytyy jos jonkinmoista. Täällä Islannissa meininki tuntuu hyvin samalle. Turismi on vasta lapsenkengissä ja koko ajan joka puolelle tuntuu nousevan uusia rakennuksia. Osasta on päälle päin nähtävissä, että ne ovat hotelleja ja maatasoon tulee liikehuoneistoja. Hyvä vai ei? Kääntyisin itse jälkimmäiselle kannalle. Oppaamme ensimmäisen päivän retkellä kertoi, että Eijafjökullin purkauksen jälkeen vuonna 2010 turismissa tapahtui käänteentekevä muutos. Ihmisiä alkoi virrata Islantiin. Nyt turismi on suurin elinkeino, kun aiemmin se oli kalastus pitkän aikaa.
Hard Rock Cafesta löytyi sekä isälle että minulle paidat ja tämän jälkeen jatkoimme matkaa Islannin kansallismuseoon. Aina täytyy mahdollisuuksien mukaan tutustua hieman kohdemaan historiaan. En pitkästytä lukijoita kovin monella lauseella Islannin historiasta, mutta mainittakoon nyt se, että Islanti on "löydetty" vuonna ja tuolloin maassa ei ollut juuri mitään, paitsi tietysti tulivuoria, geysireitä ja jäätiköitä. Eläimistö oli suppea. Kristinusko tuli Islantiin aika pian, vuonna 1000. Vuonna 1262 Islanti liitettiin Norjaan ja vuonna 1380 Tanskan alaisuuteen. Vuosina 1402-1404 Islannissa riehui rutto, mikä tappoi 2/3 ihmisistä. Vuonna 1944 Islanti itsenäistyi. (lähde: Kartta+opas Reykjavik ympäristöineen, Otava. 2017)
Kansallismuseosta täytyy sanoa, että sen kokoelma oli vähän pettymys. Esillä oli vanhoja työkaluja, vanhoja koruja ja kolikoita, satuloita, vaatteita ja muita tekstiilejä, hevosten loimia, huonekaluja ja kalastukseen liittyviä saalistusvälineitä. Kokonaisuudessaan nähtävää oli vähän, eikä se ollut kovin kiinnostavaa. Museoon on sisäänpääsymaksu, mikä on aikuisilta 2000 ISK (noin 17 euroa). Eläkeläiset pääsevät puoleen hintaan. Museon jälkeen kävelimme Hallgrímurin kirkolle (Hallgrímskirkja), minkä torni kohoaa 74,5 metrin korkeuteen ollen Islannin korkein rakennus. Samalla se toimii hyvänä maamerkkinä. Guđjón Samúelsson suunnitteli kirkon jo vuonna 1945 mutta se valmistui vasta vuonna 1986. Kirkon edessä on Leif Erikinpojan patsas. Hän purjehti Amerikkaan ensimmäisenä eurooppalaisena noin vuonna 1000. Kirkon torniin on mahdollisuus päästä katselemaan maisemia pääsymaksua vastaan. Ja kirkosta tosiaan löytyy myymälä, mistä saa muun muassa erityisen hyviä postikortteja, joissa on kuvattu kirkkoa, mutta myös muita Islantia kuvaavia kortteja. Hallgrimúrin kirkko on yksi Reykjavikin päänähtävyyksistä sen uljaan julkisivun vuoksi. Sisältä kirkko on kalsea ja kylmä.
Tässä vaiheessa kaupunkikierrostamme olimme jo kiinnittäneet huomiota peltiseinäisiin, värikkäisiin taloihin, joita keskustassa on paikoin vieri vieressä. Kauempaa katsottuna tähän ei ensi alkuun kiinnitä helposti huomiota, mutta katuja pitkin kävellessä yhtäkkiä tajuaa, että ei hitsi: näiden talojen seinät ovat aaltopeltiä! Ja sitten kun sen on hoksannut, ei enää muuta tule katsottuakaan, kuin niitä seiniä. Usein saumat repsottavat ja kohdissa, missä maali on päässyt rapistumaan, on ruostetta. Korjausmaalaukset oli usein tehty eri värisellä maalilla. Tavallaan talot ovat hauskannäköisiä, mutta toisaalta taas varsin outoja. Yleisesti ottaen rakennukset eivät ole kauniita eikä arkkitehtuurissa ole kehumista. Mutta kokonaisuutena keskusta on viehättävä, sillä kadut ovat kapeita ja tunnelma on vähän sama, kuin kulkisi jossain kylässä. Autojen liikkumista on rajoitettu hauskoilla porteilla ja katulamput ovat koristeellisia. Asukkaiden kotien ympärillä oli usein pensasaita erottamassa pihaa naapurin tontista ja jalkakäytävästä. Pensaissa näkyi kukkien nuppuja, joten varmaan aika pian ne puhkeavat kukkaan. Kaupungin työntekijät istuttivat puistoihin ja muihin julkisiin paikkoihin kukkia parasta aikaa.
Päivä oli kääntymässä jo myöhäisen iltapäivän puoleen ja ihmisiä näkyi kaduilla koko ajan enemmän. Monet retket olivat jo tältä päivältä ohi ja retkien järjestäjät olivat palauttaneet osallistujat kotipysäkeilleen ja he olivat ilmestyneet kaduille tutkailemaan kauppojen tarjontaa tai etsimään hyvää ravintolaa. Ravintolatarjonta on laaja! Mutta hintoja kannattaa hieman selvitellä etukäteen, ettei tule yllätystä. Ainakaan yhtään paremmat ravintolat eivät laita listoja kadulle tai ikkunaan. Mainoksia näkyi useammin, mutta ei hintoja. Aivan ydinkeskustassa on korkeimmat hinnat. Jos yhtään jaksaa kävellä poispäin, saattaa helposti säästää jopa kymppejä. Me kävelimme vielä hotellikatuamme Laugaveguria, mikä on myös yksi pääkauppakaduista, suuntaan, mihin ei ollut tullut vielä mentyä. Tarjonta oli ihan samaa, mutta vastaan tuli yksi villavaatteita myyvä liike, mistä löytyi isälle muistoksi matkalta kaunis villatakki. Tämän jälkeen palasimme jo hotelliin, sillä edellisen päivän pitkä retki painoi vielä ja jo huomenna edessä oli uusi retki.
Nyt kerron hieman Grey Line -yhtiöstä, sekä eilisestä oppaastamme, sillä hän ansaitsee erikoismaininnan. Grey Line on suuri, opastettuja matkoja järjestävä yhtiö, mikä toimii useassa eri maassa. Kun aikoja sitten hain googlesta retkiä Islantiin hakusanoilla "tour Iceland" tai jotain sinne päin, niin Grey Line yhtiön mainokset tulivat aina ensimmäisenä listalle. Niitä ei voinut olla katsomatta ja pakko on todeta, että jo verkkosivut itsessään tekivät vaikutuksen. Retkitarjonta oli laaja ja kuvailut ja kuvat retkistä kattavat ja kiinnostavat. Myös hintataso oli kilpailukykyinen. Otin muutaman kerran yhteyttä yhtiöön sähköpostilla kysyäkseni jotain ja vastaukset tulivat todella nopeasti. Varasin ennen lähtöä tästä yhtiöstä ensimmäisen päivän pitkän retken etelärannikon ajelulle ja jäätikkölaguunille, kolmannen päivän retken Kultaiselle kierrokselle, sekä meno-paluu -kuljetukset lentokentältä Reykjavikiin ja takaisin. Liikkeellä olevia pikkubusseja ja isoja busseja kuljettajineen tuntuu olevan rajattomasti. Esimerkiksi sunnuntaina Airport express oli todennäköisesti viimeistä paikkaa myöten täynnä ja saapuessamme Grey Linen kokoontumispaikalle kaupungin reunalle, odottamassa oli neljä tai viisi pikkubussia, joihin matkustajat jaettiin ja nämä bussit hajaantuivat omille reiteilleen keskustaan. Joka päivä ympäri vuoden järjestetään toista kymmentä retkeä, ja jokaiselle osallistujat haetaan kotipysäkiltä. Oppaamme mainitsi, että Grey Line Iceland on kaikkein paras ja monipuolisin Grey Line ja hän on varmaankin tässä aivan oikeassa, sillä katselin kiinnostuksen vuoksi myös muiden maiden Grey Line-tarjontaa (lähinnä siksi, että selvitin, onko heillä retkeä Niagaralle), ja nämä eivät vetäneet vertoja Islannin retkivalikoimalle. Ja mitä taas oppaaseemme tulee, niin hän oli aivan fantastinen opas, sillä hänen englanninkielen taitonsa oli täydellinen (luulinkin aluksi, että hänen äidinkielensä on englanti ja kielitaitoa ihmettelivät myös samalla retkellä ollut kanadalaispariskunta). Lisäksi hänen tiedot ja kertomukset Islannista ja retkemme varrella olevista kohteista olivat tyhjentäviä. Pitkillä yhtämittaisilla ajomatkoilla hän kertoi taruja ja legendoja Islannista, sekä ihan yleistä tietoa Islannin luonnosta, eri paikoista, nähtävyyksistä jne. Täydellisen retken kruunu!
Hintataso tuntuu olevan suorastaan tähtitieteellinen missä tahansa tuotteessa. Olipa kyse kahvikupillisesta tai jääkaappimagneetista, kaikki on kallista. Ensimmäisenä iltana ostimme hotellillemme aamu- ja iltapalatarvikkeita, kuten leipää, juustoa, leikkelettä, jugurttia ja hedelmiä. Ostokset maksoivat noin 60 euroa, eivätkä ne sisältäneet edes olutta/siideriä, tai muuta erityisesti hintaa nostavia tuotteita. Tuumimme, että sama ruokakori Suomessa olisi maksanut pari kymppiä vähemmän.
Tästä saankin aasinsillan aiheeseen alkoholin myyminen. Islannissa Suomen ALKOa vastaava valtion liike on Vínbýdin ja kaupoista ei saa edes keskioluen (max 4,7 %) vahvuista alkoholia, saati sitten vahvempia juomia. Näitä viinakauppoja ei myöskään ole kovin tiheässä, joten mikäli haluaa ostaa viinipullon tai olutta hotelliin, niin Vinbýdinin sijainti on melkeinpä otettava ennalta selville, sillä vahingossa sellainen ei välttämättä tule vastaan. Esimerkiksi keskustan alueella, eli Reykjavik 101 alueella, niitä on tasan yksi ja se löytyy osoitteesta Austurstræti 10.
Käsityö- ja vaatekaupoista suuntasimme kohti Hard Rock Cafeta, koska minun piti tietenkin saada jälleen paita ja shottilasi. Tie sinne oli ehkäpä vilkkain turistikatu nimeltä Bankastræti. Itse asiassa katu on ylempänä Laugavegur, mutta saman kadun nimi vaihtuu Klapparstigurin risteyksessä. Sen varrella oli pelkkiä ravintoita, kahviloita, baareja, matkamuistomyymälöitä ja muita rihkamakauppoja. Olen matkustanut aika paljon ja erilaisissa paikoissa, mutta tällaista en muista nähneeni muualla, kuin Iso-Britanniassa. Siellähän on museokauppa tai joku muu souvenir shop pienimmässäkin kadun varrella olevassa kappelissa, kartanossa tai puutarhamyymälässä, puhumattakaan merkittävimpien nähtävyyksien matkamuistomyymälöistä, jotka ovat ennemminkin kauppoja, kuin kioskeja. Roinaa löytyy jos jonkinmoista. Täällä Islannissa meininki tuntuu hyvin samalle. Turismi on vasta lapsenkengissä ja koko ajan joka puolelle tuntuu nousevan uusia rakennuksia. Osasta on päälle päin nähtävissä, että ne ovat hotelleja ja maatasoon tulee liikehuoneistoja. Hyvä vai ei? Kääntyisin itse jälkimmäiselle kannalle. Oppaamme ensimmäisen päivän retkellä kertoi, että Eijafjökullin purkauksen jälkeen vuonna 2010 turismissa tapahtui käänteentekevä muutos. Ihmisiä alkoi virrata Islantiin. Nyt turismi on suurin elinkeino, kun aiemmin se oli kalastus pitkän aikaa.
Hard Rock Cafesta löytyi sekä isälle että minulle paidat ja tämän jälkeen jatkoimme matkaa Islannin kansallismuseoon. Aina täytyy mahdollisuuksien mukaan tutustua hieman kohdemaan historiaan. En pitkästytä lukijoita kovin monella lauseella Islannin historiasta, mutta mainittakoon nyt se, että Islanti on "löydetty" vuonna ja tuolloin maassa ei ollut juuri mitään, paitsi tietysti tulivuoria, geysireitä ja jäätiköitä. Eläimistö oli suppea. Kristinusko tuli Islantiin aika pian, vuonna 1000. Vuonna 1262 Islanti liitettiin Norjaan ja vuonna 1380 Tanskan alaisuuteen. Vuosina 1402-1404 Islannissa riehui rutto, mikä tappoi 2/3 ihmisistä. Vuonna 1944 Islanti itsenäistyi. (lähde: Kartta+opas Reykjavik ympäristöineen, Otava. 2017)
Kansallismuseosta täytyy sanoa, että sen kokoelma oli vähän pettymys. Esillä oli vanhoja työkaluja, vanhoja koruja ja kolikoita, satuloita, vaatteita ja muita tekstiilejä, hevosten loimia, huonekaluja ja kalastukseen liittyviä saalistusvälineitä. Kokonaisuudessaan nähtävää oli vähän, eikä se ollut kovin kiinnostavaa. Museoon on sisäänpääsymaksu, mikä on aikuisilta 2000 ISK (noin 17 euroa). Eläkeläiset pääsevät puoleen hintaan. Museon jälkeen kävelimme Hallgrímurin kirkolle (Hallgrímskirkja), minkä torni kohoaa 74,5 metrin korkeuteen ollen Islannin korkein rakennus. Samalla se toimii hyvänä maamerkkinä. Guđjón Samúelsson suunnitteli kirkon jo vuonna 1945 mutta se valmistui vasta vuonna 1986. Kirkon edessä on Leif Erikinpojan patsas. Hän purjehti Amerikkaan ensimmäisenä eurooppalaisena noin vuonna 1000. Kirkon torniin on mahdollisuus päästä katselemaan maisemia pääsymaksua vastaan. Ja kirkosta tosiaan löytyy myymälä, mistä saa muun muassa erityisen hyviä postikortteja, joissa on kuvattu kirkkoa, mutta myös muita Islantia kuvaavia kortteja. Hallgrimúrin kirkko on yksi Reykjavikin päänähtävyyksistä sen uljaan julkisivun vuoksi. Sisältä kirkko on kalsea ja kylmä.
Tässä vaiheessa kaupunkikierrostamme olimme jo kiinnittäneet huomiota peltiseinäisiin, värikkäisiin taloihin, joita keskustassa on paikoin vieri vieressä. Kauempaa katsottuna tähän ei ensi alkuun kiinnitä helposti huomiota, mutta katuja pitkin kävellessä yhtäkkiä tajuaa, että ei hitsi: näiden talojen seinät ovat aaltopeltiä! Ja sitten kun sen on hoksannut, ei enää muuta tule katsottuakaan, kuin niitä seiniä. Usein saumat repsottavat ja kohdissa, missä maali on päässyt rapistumaan, on ruostetta. Korjausmaalaukset oli usein tehty eri värisellä maalilla. Tavallaan talot ovat hauskannäköisiä, mutta toisaalta taas varsin outoja. Yleisesti ottaen rakennukset eivät ole kauniita eikä arkkitehtuurissa ole kehumista. Mutta kokonaisuutena keskusta on viehättävä, sillä kadut ovat kapeita ja tunnelma on vähän sama, kuin kulkisi jossain kylässä. Autojen liikkumista on rajoitettu hauskoilla porteilla ja katulamput ovat koristeellisia. Asukkaiden kotien ympärillä oli usein pensasaita erottamassa pihaa naapurin tontista ja jalkakäytävästä. Pensaissa näkyi kukkien nuppuja, joten varmaan aika pian ne puhkeavat kukkaan. Kaupungin työntekijät istuttivat puistoihin ja muihin julkisiin paikkoihin kukkia parasta aikaa.
Päivä oli kääntymässä jo myöhäisen iltapäivän puoleen ja ihmisiä näkyi kaduilla koko ajan enemmän. Monet retket olivat jo tältä päivältä ohi ja retkien järjestäjät olivat palauttaneet osallistujat kotipysäkeilleen ja he olivat ilmestyneet kaduille tutkailemaan kauppojen tarjontaa tai etsimään hyvää ravintolaa. Ravintolatarjonta on laaja! Mutta hintoja kannattaa hieman selvitellä etukäteen, ettei tule yllätystä. Ainakaan yhtään paremmat ravintolat eivät laita listoja kadulle tai ikkunaan. Mainoksia näkyi useammin, mutta ei hintoja. Aivan ydinkeskustassa on korkeimmat hinnat. Jos yhtään jaksaa kävellä poispäin, saattaa helposti säästää jopa kymppejä. Me kävelimme vielä hotellikatuamme Laugaveguria, mikä on myös yksi pääkauppakaduista, suuntaan, mihin ei ollut tullut vielä mentyä. Tarjonta oli ihan samaa, mutta vastaan tuli yksi villavaatteita myyvä liike, mistä löytyi isälle muistoksi matkalta kaunis villatakki. Tämän jälkeen palasimme jo hotelliin, sillä edellisen päivän pitkä retki painoi vielä ja jo huomenna edessä oli uusi retki.
Nyt kerron hieman Grey Line -yhtiöstä, sekä eilisestä oppaastamme, sillä hän ansaitsee erikoismaininnan. Grey Line on suuri, opastettuja matkoja järjestävä yhtiö, mikä toimii useassa eri maassa. Kun aikoja sitten hain googlesta retkiä Islantiin hakusanoilla "tour Iceland" tai jotain sinne päin, niin Grey Line yhtiön mainokset tulivat aina ensimmäisenä listalle. Niitä ei voinut olla katsomatta ja pakko on todeta, että jo verkkosivut itsessään tekivät vaikutuksen. Retkitarjonta oli laaja ja kuvailut ja kuvat retkistä kattavat ja kiinnostavat. Myös hintataso oli kilpailukykyinen. Otin muutaman kerran yhteyttä yhtiöön sähköpostilla kysyäkseni jotain ja vastaukset tulivat todella nopeasti. Varasin ennen lähtöä tästä yhtiöstä ensimmäisen päivän pitkän retken etelärannikon ajelulle ja jäätikkölaguunille, kolmannen päivän retken Kultaiselle kierrokselle, sekä meno-paluu -kuljetukset lentokentältä Reykjavikiin ja takaisin. Liikkeellä olevia pikkubusseja ja isoja busseja kuljettajineen tuntuu olevan rajattomasti. Esimerkiksi sunnuntaina Airport express oli todennäköisesti viimeistä paikkaa myöten täynnä ja saapuessamme Grey Linen kokoontumispaikalle kaupungin reunalle, odottamassa oli neljä tai viisi pikkubussia, joihin matkustajat jaettiin ja nämä bussit hajaantuivat omille reiteilleen keskustaan. Joka päivä ympäri vuoden järjestetään toista kymmentä retkeä, ja jokaiselle osallistujat haetaan kotipysäkiltä. Oppaamme mainitsi, että Grey Line Iceland on kaikkein paras ja monipuolisin Grey Line ja hän on varmaankin tässä aivan oikeassa, sillä katselin kiinnostuksen vuoksi myös muiden maiden Grey Line-tarjontaa (lähinnä siksi, että selvitin, onko heillä retkeä Niagaralle), ja nämä eivät vetäneet vertoja Islannin retkivalikoimalle. Ja mitä taas oppaaseemme tulee, niin hän oli aivan fantastinen opas, sillä hänen englanninkielen taitonsa oli täydellinen (luulinkin aluksi, että hänen äidinkielensä on englanti ja kielitaitoa ihmettelivät myös samalla retkellä ollut kanadalaispariskunta). Lisäksi hänen tiedot ja kertomukset Islannista ja retkemme varrella olevista kohteista olivat tyhjentäviä. Pitkillä yhtämittaisilla ajomatkoilla hän kertoi taruja ja legendoja Islannista, sekä ihan yleistä tietoa Islannin luonnosta, eri paikoista, nähtävyyksistä jne. Täydellisen retken kruunu!
 |
| Hard Rock Cafe Reykjavik |
 |
| Reykjavikin kansallismuseo |
Kommentit
Lähetä kommentti